Nainen kuvasi itsensä erikokoisissa vaatteissa - tärkeä viesti tavoitti kymmenet tuhannet ihmiset

19.12.2016 14:15 - Rea Tallgren

"Miten voin sanoa nuorille tytöille, että he eivät ole lihoneet, jos neljä vaatekokoa isommat housut ovatkin yhtäkkiä heille sopivat?", kysyy amerikkalainen nainen kirjoituksessaan.

Deena Shoemaker on amerikkalainen nainen, joka työskentelee nuorten tyttöjen parissa. Shoemaker nostaa hitiksi muodostuneessa, koskettavassa Facebook-kirjoituksessaan esille nuorten tyttöjen uskomattomat ulkonäköpaineet.

"Sylissäni on itkenyt tyttöjä, jotka miettivät, saisivatko he poikaystävän, jos olisivat laihempia. Olen yllättänyt tyttöjä oksentamassa vastasyötyjä ruokia. Olen kuullut lukemattomien teinityttöjen kertovan erilaisista dieteistään", kirjoittaa Shoemaker. 

Koskettavassa, viikko sitten julkaisemassaan päivityksessä hän poseeraa kuudet eri housut jalassaan. Hän kertoo kaikkien housujen olevan täysin eri kokoa ja alkaa sitten pohtia sitä, millaisia vaikutuksia vaatekoolla on erityisesti nuorten naisten itsetuntoon. 

"Kun saman tytön päälle mahtuu näin monia erikokoisia housuja, joista osa huutaa titteliä plus size, miten minä voin vakuuttaa tytöille, etteivät he ole liian isoja? Miten voin sanoa heille, että he eivät ole lihoneet, jos heille yhtäkkiä mahtuu vain housut, jotka ovat monta vaatekokoa isommat kuin edelliset?

Lakatkaa kertomasta nuorille naisille, että 34 on "ideaali vaatekoko", jos aiotte sitten muuttaa samankokoisia vaatteita yhtäkkiä kantamaan aivan eri vaatekokoa. 

Ja teille, kauniit, tärkeät tytöt, olette sitten kokoa 32 tai 48, kokonne EI määritä sitä, kuinka kauniita olette, elämänne määrittää sen. Lappu, joka vaatteisiinne on kiinnitetty, kertoo ainoastaan muotimaailman näkemyksen ja se muuttuu yhtenään. Älkää uskoko niihin normeihin, jotka yrittävät kertoa teille, millaisia teidän tulisi olla. 

Te olette upeita ja te olette rakastettuja, 
juuri sellaisena kuin te olette."

Päivityksestä on tykätty viikossa yli 53 000 kertaa. Jakoja sillä on lähemmäs 90 000. Pääset lukemaan koko päivityksen tästä.

Lue myös: 180-senttisen naisen somepäivitys sovituskopista leviää: "Pitäisikö minun vain hyväksyä tämä?"

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat