Kuva: Fotolia

Markkinoille vuonna 2050: Alkoholi, joka ei aiheuta krapulaa

28.02.2017 21:45 - Rea Tallgren / rea.tallgren@bauermedia.fi

Keksintö lienee suorastaan unelma niille, jotka viettävät viikonlopun enemmän tai vähemmän koomaa muistuttavassa tilassa.

Kerroimme aiemmin synteettisestä alkoholista, joka mahdollistaa humaltumisen, mutta krapulaa siitä ei pitäisi seurata. Myöskin addiktoitumisen tuotteeseen väitetään olevan mahdotonta - vaikka kyseinen väite herättääkin paljon krittiikkiä. 

Kyseistä tuotetta on jo pidempään kehitellyt amerikkalainen psykiatri ja neuropsykologi David Nutt. Nuttin oli alunperin tarkoitus saada tuote markkinnoille jo vuonna 2015. Matkassa on kuitenkin ollut mutkia.

Nutt kertoo nyt, että todennäköisempi vuosiluku, jolloin krapulasta ei enää tarvitsisi kärsiä, olisi vuosi 2050. 

Etuja, mutta myös riskejä

Nuttin mukaan hänen kehittelemänsä tuote on läes kaloriton ja Elite Dailyn mukaan sillä pääsee "sataprosenttisen känniin". 

Yksi erikoinen puoli synteettisessä alkoholissa on; juoja tulee yhtä humalaan, joi hän sitten neljä tai kymmenen annosta. Niinpä pelätäänkin, että jotkut jatkaisivat juhlimista tavallisen alkoholin voimin juotuaan ensin synteettistä alkoholia - ja tämä puolestaan voisi nostaa humalatilan todella vaaralliselle tasolle, ja vastaavasti krapulattoman aamunkin voisi samantien unohtaa. 

Koska uudenlaista alkoholia saadaan tuoreen tiedon valossa odotella vielä vuosikausia, on sillä välin hyvä muistaa kohtuus kaikessa - ja lasillinen vettä drinkkien välissä!

Lue myös: 4 kysymystä, jotka auttavat selvittämään, onko alkoholista tullut sinulle tai läheisellesi ongelma

Lue myös: Yhä useampi teini vetää kännit yllättävästä syystä - huolestuttava tutkimus julkaistiin

Lue myös: Teinipoika tahtoi äidin hoivaamaan krapulaansa - sympaattisesta keinosta nettihitti

Lähteet: Elite Daily ja Mel Magazine

Kilpailut

Uusimmat