Kuva: Fotolia

Näin miesvartaloihanne on muuttunut vuosisatojen saatossa - pullukasta lihaskimpuksi!

21.06.2017 09:45 - Katariina Auvinen

Vielä vuosisadan alussa naiset katselivat silmät säkenöiden hieman ylipainoisia miehiä.

Vartaloihanteet muuttuvat vuosikymmenten mukaan. Siinä missä parikymmentä vuotta sitten ihannoitiin tietynlaista muodokkuutta, ei se toisena vuonna ole ollenkaan hyväksyttävää. Indy100 -julkaisu listasi miesten vartaloihanteet ja niiden muutokset vuosikymmenien saatossa. 

1800-luvulla ja sen loppupuolella ihannoitiin pääsääntöisesti hieman ylipainoisia miehiä, koska ylipaino kertoi sen ajan naisille, miehen olevan varakas. Ruokaa kun ei riittänyt suurimmalle osalle ihmisistä yllin kyllin. Myös 1900-luvun alkupuolella perustettiin esimerkiksi lihavien miesten klubi, jonne pääsivät varakkaat ja ylipainoiset herrasmiehet. 

1930-1950- luvuilla ruoka alkoi olla jo niin itsestäänselvyys, että miesten vartaloihanne muuttui solakaksi, josta lihakset erottuivat vain hieman. 

1960-luvulta lähtien miehet alkoivat kapinoimaan tietynlaista vartaloihannetta vastaan. Rennon pukeutumisen lisäksi muotiin tulivat pitkät hiukset kera treenaamattoman ja mahdollisimman laihan vartalon. 

1970-1980-luvulla miesten vartaloihanne muuttui aivan täysin. Näyttelijä Arnold Schwarzenegger vauhditti osaltaan massiivisen kehonrakennuksen tulemista julkisuuteen. Näillä vuosikymmenillä ihanteellinen miesvartalo oli tappiinsa treenattu, suurilla lihaksilla. 

1990-2000-luvuilla ihanteellinen miesvartalo pehmeni hiukan edellisistä vuosikymmenistä. Se on säilyttänyt hohtonsa tähän päivään mennessä. Tänä päivänä ihanteellisessa vartalossa näkyvät lihakset, mutta eivät liiaksi. 

Katso havainnollistava video alta. 

Lue myös: Millainen on naisten mielestä unelmien miesvartalo? Tutkimus selvitti

Lähde: Indy100

Kilpailut

Uusimmat