Perhe otti kuolevan löytökoiran hoitoonsa - piti tälle viimeiset juhlat

02.08.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Jennifer Burke ei halunnut pienen koiran viruvan viimeisiä päiviään löytöeläinkodissa.

Eläimiä rakastava äiti, Jennifer Burke, liikuttui niin paljon pienen Peanut-koiran tarinasta, että päätti ottaa sen hoiviinsa. Pieni Peanut-koira joutui omistajan kuoleman jälkeen tämän tyttären hoitoon. Tytär ei kuitenkaan huolehtinut koirasta hyvin, vaan eläinsuojelujärjestö otti koiran hoiviinsa. 

Peanut oli siinä vaiheessa jo huonossa kunnossa. Siltä puuttui hampaita, sen turkki oli hoitamaton ja valitettavasti sillä todettiin kuolemaan johtava munuaisten vajaatoiminta. Uuden kodin etsiminen tuntui mahdottomalle, koska kukapa toivoisi itselleen kuolevaa koiraa. 

Burke kuuli pienen suloisen hauvan tarinan ja päätti jutella aviomiehensä ja lapsiensa kanssa. Perheellä oli ennestään jo lemmikkejä ja he rakastivat eläimiä. Burke ei voinut elää tiedon kanssa, että hento karvakerä joutuisi viettämään viimeiset päivänsä meluisassa ja ankeassa eläinsuojassa. 

Niinpä Peanut muutti viimeisiksi päiviksi perheen luokse. He yrittivät todella kovasti olla kiintymättä koiraan, mutta pieni koira valloitti heidän sydämensä heti. Se oli kiltti ja rakasti seuraa sekä rapsutuksia. Perhe ei tiennyt, kuinka paljon koiralla on elinaikaa jäljellä.

Perheen tytär keksi, että hän haluaisi järjestää koiralle viimeiset juhlat. Seuraavana päivänä koira alkoi saada kohtauksia, joten perhe järjesti juhlat samaisena päivänä. Peanut makasi omassa vaaleanpunaisessa sängyssään ja se otettiin ulos mukaan. Koiraa pidettiin hyvänä ja sille syötettiin makupaloja. Koira vaikutti nauttivan juhlista todella paljon. 

Samaisena iltana perhettä kohtasi suuri suru, kun pieni koira nukkui pois. Vaikka koiran elämä ei ollut ruusuilla tanssimista, mutta sen viimeiset viikot olivat täynnä rakkautta. 

"Halusin antaa Peanutille ihanat elämänsä viimeiset viikot. Hän ei saanut ansaitsemaansa rakkautta koko elämänsä aikana, mutta toivottavasti hänellä oli parhaat viikot. Meille Peanut merkitsi paljon."

Lue myös: Liikuttava kuva todistaa, miksi löytökoiran hankkiminen kannattaa - katso

Lähde: DoDo

Kilpailut

Uusimmat