Nainen luuli huoneensa katonrajassa olevan pölyä - karu totuus säikäytti pahemman kerran

02.09.2017 18:45 - Iiro Myllymäki

19-vuotias Lydia oli tietämättään elänyt samassa huoneessa hämähäkkiperheen kanssa.

19-vuotias brittiläinen Lydia koki elämänsä säikähdyksen löydettyään huoneensa katonrajasta valtavan hämähäkin lapsineen. Hämähäkit olivat pesineet hyllyn takana, ja karu näky paljastui Lydialle vasta muuttovalmistelujen yhteydessä. Ensin nainen luuli, että katonrajassa on vain pölyä, sillä hänellä ei ollut silmälaseja päässään. Kun totuus valkeni naiselle, hän säikähti toden teolla.

- Se oli kuin olisin joutunut painajaiseen. Menin heti hakemaan isäni paikalle, jotta hän hankkiutuisi eroon niistä, Lydia kertoo Unilad-sivustolle.

Nainen twiittasi kaksi kuvaa hämähäkkiperheestä ennen kuin niistä hankkiuduttiin eroon. Twiitti on noussut hitiksi, ja siitä on tykätty jo yli 7000 kertaa. Katso twiitti alta tai tästä linkistä.

Lydia on kertonut Twitterissä uteliaille kommentoijille, että hän uskoo isänsä huuhtoneen hämähäkit alas vessanpöntöstä. Eräs kommentoija on kuitenkin huomauttanut, että monet isot hämähäkit osaavat uida, joten niitä ei kannata yrittää hävittää vessanpöntöstä alas huuhtomalla.

Lue myös: Nainen elää 1500 hämähäkin kanssa - katso video, joka ei sovi araknofoobikolle

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat