Kuva: Fotolia

Paranna vuorovaikutustaitojasi - yksinkertainen tapa takaa kysymyksellesi nopeamman vastauksen

13.09.2017 21:45 - Senja Rapila

Puhujan elekielellä on suuri vaikutus kuuntelijan vastausnopeuteen.

Mikä on nopein keino saada kysymykselleen vastaus? Science Daily uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan kysymyksen esittämisen aikana käsillä elehtimisellä on suuri vaikutus kuuntelijan vastausnopeuteen.

- Kysymyksillä, joiden ohella esitetään elekieltä, on lyhyemmät vuorovaikutuksen siirtymäajat. Se tarkoittaa nopeampia vastauksia, tutkijat ovat kertoneet.

Tämä tarkoittaa sitä, että käsieleet ja muu elekieli puheen yhteydessä, jotka päättyvät ajoissa ennen lausetta, voivat antaa nopean vinkin lauseen aikana siitä, että puhuja on lopettamassa lausettaan.

Elekielen esittäminen ja lopettaminen ennen lauseen päättymistä puolestaan auttaa kuuntelevaa osapuolta vastaamaan nopeammin, sillä hän on saanut jo pieniä sanattomia vihjeitä lauseen päättymisestä, ja valmistautunut vastaamaan kysymykseen alitajuntaisesti.

Eli seuraavan kerran kun kysyt kysymyksen, käytä puheen yhteydessä elekieltä. Tämä auttaa sinua todennäköisesti saamaan nopeampia vastauksia kysymyksiisi, ainakin tieteen mukaan!

Lähde: Science Daily

Lue myös: Oletko hukassa elämässäsi? Kysymykset, jotka kannattaa itselleen esittää

Kilpailut

Uusimmat