Pelottelevista pelleistä tehty taas havaintoja Suomessa - "Lapsia ei uskalla päästää yksin kouluun"

20.09.2017 15:15 - Iiro Myllymäki

Viime syksynä maailmalta Suomeen rantautunut klovni-ilmiö vaikuttaa tehneen paluun. Havaintoja on tehty ainakin Oulussa ja Järvenpäällä.

Viime syksynä maailmalta Suomeen rantautui pelottelevien klovnien ilmiö. Ohikulkijoita pelotelleista pelleistä tehtiin havaintoja monissa kaupungeissa, muun muassa Helsingissä, Tuusulassa ja Järvenpäässä. Klovnit pelottelivat ihmisiä paitsi ulkomuodollaan, myös kantamalla mukanaan erinäisiä lyömäaseiksi sopivia välineitä.

Nyt vaikuttaa siltä, että ilmiö on ottanut uutta tuulta alleen Suomessa. Radio Novan studioon lähetettiin eilen tiistaina kaksi viestiä pellehavainnoista Oulussa ja Järvenpäässä.

”Mustiin pukeutunut pellenaamari päällä järjen jättiläinen pelottelee pikkulapsia Hiirosen alueella Oulussa. Poliisille ilmoitettu, Mutta tätä kautta pyytäisin että vanhemmat pitäisivät silmiään auki. Poika tuli äsken itkien kotiin pissat housussa, kun tämä sankari oli ajanut takaa”, kuuluu toinen studioon lähetetty viesti.

”Täällä Järvenpäässä ollaan pelätty clowneja jo viikonpäivät. Lapsia ei uskalla päästää yksin kouluun tai koulusta kotiin”, kirjoitetaan toisessa viestissä.

Radio Novan Iltapäivän Niina Backman ja Mikko Suursalmi soittivat Itä-Uudenmaan poliisin Järvenpään yksikölle ja tiedustelivat ilmiön uusista ilmenemisistä.

- Noin viikko sitten oli yksi tapaus klovneiksi pukeutuneista pelottelijoista, ja tämä tuli poliisille tietoon. Ilmiö saattaa taas nostaa päätään. Varmasti tämä uusi elokuva tätä on lisännyt, komisario Vepsäläinen kertoo viitaten uuteen Se-kauhuelokuvaan, jonka keskiössä on ihmisiä murhaava pelle.

Lievimmissä tapauksissa pelottelevia pellejä voidaan syyttää järjestyslain rikkomisesta ja näin ollen nämä pelottelijat voidaan tuomita sakkorangaistukseen. Vakavimmissa pelottelutapauksissa kyse voi olla laittomasta uhkauksesta, jolloin teko voi johtaa jopa vankeustuomioon. Viime syksynä suurin osa pelottelijoista oli joko teinejä tai nuoria aikuisia.

Miten sitten tulisi toimia, jos törmää tällaisiin pelotteleviin klovneihin?

- Poliisi kehottaa välttämään kontaktin ottamista heihin. Mieluummin kannattaa poistua paikalta ja hakeutua turvalliseen paikkaan, jossa on muita ihmisiä ja soittaa hätänumeroon. Kannattaa pyrkiä ottamaan pelottelijan tuntomerkit ylös ja samoin mahdollisen hänen käyttämän ajoneuvon tuntomerkit ja rekisteritunnus ylös, komisario Vepsäläinen ohjeistaa.

Voit kuunnella komisarion koko haastattelun otsikon alla olevaa kuvaa painamalla.

Lue myös: Pelottava pelleilmiö rantautui myös Suomeen: "Tahallinen pelottelu on rikos"

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat molemmat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat