Kuva: Fotolia

Valkoisesta pupusta on tullut nettihitti - matkustelee itse julkisella liikenteellä

03.10.2017 19:15 - Katariina Auvinen

Monet matkustajat ovat jakaneet kuvan pupusta sosiaalisessa mediassa.

Kerroimme aiemmin suloisesta Eclipse-koirasta täällä, joka matkustaa joka aamu itse bussilla koirapuistoon Yhdysvalloissa. Nyt Lontoossa julkisella liikenteellä matkustaja on voinut törmännyt mielenkiintoiseen näkyyn. Penkin on nimittäin saattanut varata valkoinen pupu. 

Pupun on nähty matkustavan monesti joko bussilla tai junalla. Tilanteesta tekee erikoisen se, että kanin lähettyvillä ei ole näkynyt omistajaa. Eräs Twitter-käyttäjä, Matt Hepburn, twiittasi kuvan kanista ja kertoi saateteksissä, että hänen bussissaan on kani. 

Viime viikolla julkaistusta twiitistä on tykätty jo yli 67 000 kertaa. Myös muut käyttäjät kommentoivat nähneensä kyseisen kaniinin matkustavan itsekseen. Kukaan ei tunnut tietävän, miten kaniini on osannut pomppia bussiin tai junaan. Kukaan ei myöskään tiedä, onko pupulla omistajaa. 

"Apua, onko kani ihan kunnossa? Missä on hänen koppansa tai hänen lippunsa?" 

"Aloin nyt huolehtimaan siitä, osaako kani jäädä pois oikealla pysäkillä." 

"Minäkin olen nähnyt hänet!"

Twitteriin alkujaan kuvan julkaissut, Hepburn, päivitti tietoja kuvaan. Hän kertoi löytäneensä kanin omistajan.

"Kanin omistaja oli rento ja hippimäinen. Ilmeisesti hänen pupunsa tekee tuota usein. Minä sanoin, etteivät he voi päästää lemmikkiään yksin mihinkään." 

Lue myös: Tuore äiti järkyttyi - kukaan ei päästänyt imettävää äitiä istumaan junassa

Lähde: The Daily Telegraph

Kilpailut

Uusimmat