Yksinhuoltajaäiti jäi kodittomaksi eron jälkeen - rakensi itse oman talonsa

24.10.2017 11:45 - Katariina Auvinen

Talon rakentamiseen meni naiselta alle 10 000 euroa.

Australialainen äiti, Charlotte Sapwell, ei jäänyt toimettomaksi eron koittaessa. Hänellä ja hänen kahdella lapsellaan ei ollut enää kotia minne mennä, joten äiti päätti tarttua tuumasta toimeen. Hän rakensi itse perheelleen kodin alle 10 000 eurolla. 

Sapwell ei halunnut ottaa massiivista asuntolainaa, joten hän päätti tehdä asuntonsa itse. Nainen rakensi taloon keittiön, joka on yhteydessä olohuoneeseen. Tämän lisäksi talosta löytyy kolme makuuhuonetta sekä kylpyhuone. 

Naisen apuna oli hänen isoisänsä, jolta ajatus alkujaan lähti. 

- En ajatellut koko asiaa ennen kuin isoisäni ehdotti, että meidän pitäisi rakentaa itse pieni talo, Sapwell kertoo LADbible-julkaisun mukaan. 

- Minulla ei ollut moniakaan vaihtoehtoja ja äitinä minun tuli varmistaa, että pojillani on mahdollisimman hyvä olla, hän sanoo. 

Koko urakassa meni yhteensä viisi kuukautta, jonka jälkeen perhe pääsi muuttamaan omaan kotiin. Äidin mukaan rakentaminen ei ollut helppo urakka, mutta juoksevan veden näkeminen sai kaikki innostumaan niin paljon, että he jatkoivat epäröimättä rakentamista. 

Äiti on julkaissut Instagramissa kuvia projektinsa etenemisestä. 

- Opin projektin aikana, että minä pystyn mihin vaan. Haluan myös kuvillani kannustaa muita kokeilemaan rajojaan, hän kertoo. 

Lue myös: Onko rakkaus kuollut? Merkit siitä, että et enää rakasta kumppaniasi

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat