Kuva: Fotolia

Stuertin paljastukset lennoilta: Henkilökunta harrastaa seksiä jopa matkustajien kanssa

05.01.2018 12:15 - Senja Rapila

PopSugar -sivusto selvitti kiinnostavia faktoja lentohenkilökunnan työstä.

Yhdysvaltalaisen lentoyhtiön stuertti on tehnyt PopSugar-sivustolle kiinnostavia paljastuksia työstään. Hän on muun muassa kertonut sen, kuinka usein lentokoneen henkilökunta harrastaa seksiä tai muhinoi lentojen aikana.

Voit osan stuertin paljastuksista alapuolelta.

Onko totta, että henkilökunta käyttää hanavettä kahviin ja teehen?

Kyllä, jos et nähnyt sen tulevan pullosta, se on voinut tulla siirrettävistä vesisäiliöistä. Tee ja kahvi tulee aina niistä. Jotkut juovat sitä, jotkut eivät. Nuo säiliöt täytetään monella eri lentokentällä monen eri henkilön toimesta ja niiden säiliöiden puhdistaminen on vaikeaa.

Onko se hyväksyttävää tai normaalia antaa lentohenkilökunnalle tippiä?

Meille on neuvottu, että tipistä tulisi kieltäytyä kohteliaasti ennen sen vastaanottamista. Se ei ole yleistä, mutta sitä arvostetaan. Muista, että koneessa on paljon henkilökuntaa, joten itse tippaisin ainakin sellaista henkilöä, joka on antanut erityisen hyvää palvelua.

Kuinka pääset eroon siitä pelosta, että kone voi tippua minä hetkenä hyvänsä?

Et voi koskaan päästä siitä kokonaan eroon. Viiden viikon koulutuksen aikana opitaan kaikki mahdollisten hätätilanteiden menettelytavat. Toivomme vain, että emme koskaan tarvitse sitä koulutusta. Jos kuitenkin jotain tapahtuu, meillä on huonommat mahdollisuudet selvitä kuin sinulla. Se on syy, miksi olemme joskus niin kiukkuisia esimerkiksi elektroniikan käytöstä, tarjottimien alhaalla olosta ja niin edelleen laskeutumisen ja nousun aikana.

Mikä on ollut pahin matkustajakohtaamisesi?

Minun piti poistaa känninen, entinen NFL-pelaaja pois keittiöstä, koska hän ei ymmärtänyt sitä, ettei kollegani halunnut harrastaa seksiä hänen kanssaan. Se oli todella vaikeaa ja olisin ollut aivan k*sessa, jos hän olisi muuttunut aggressiiviseksi.

Oletko koskaan yllättänyt ketään harrastamasta seksiä koneessa? Jos olet, miten toimit tilanteessa?

En ole vielä. Jos he olisivat hiljaa ja hienovaraisia, saattaisin antaa heidän hoitaa hommat loppuun pidemmällä lennolla. Meidän tulisi kuitenkin yleisesti keskeyttää heidän touhunsa.

Kuinka usein sinä tai kollegasi muhinoitte lennoilla?

Riippuu henkilökunnasta. Vanhempi lentohenkilökunta - ei niin usein. Joskus kansainvälisillä lennoilla. Jotkut ovat tehneet tätä yli 20 vuotta, joten ehkä jossain vaiheessa uutuudenviehätys katoaa.

Nuoremmat... kokemukseni perusteella, kansainvälisten lentojen aikana, missä on vähintään kahdeksan lentoemoa tai stuerttia, on yleensä vähintään yksi henkilö, joka muhinoi lennon aikana kollegan, paikallisen tai (harvemmin) matkustajan kanssa. 

Sisäisillä lennoilla sitä tapahtuu, mutta harvoin. Tässä työssä maineesi seuraa sinua kaikkialle minne menet.

Jos haluat lukea kaikki 21 paljastusta, voit lukea ne PopSugarin sivuilta, täältä.

Lähde: Pop Sugar

Lue myös: Muistatko Britneyn Toxic-videon seksikkäät lentokonekohtaukset? Stuertin versio naurattaa netissä

Lue myös: Stuertin piti kuuluttaa laskeutumisesta - uskomaton veto naurattaa vedet silmissä

Lue myös: Lentäjät varoittavat surkeimmista lentokentistä: "Matkalaukut katoavat 50% todennäköisyydellä"

Kilpailut

Uusimmat