Seitsemän lapsen äiti hurmaa nuorekkuudellaan - luullaan usein tyttäriensä sisarukseksi

10.01.2018 18:15 - Katariina Auvinen

Jessica Enslow, 43, kyllästyi pöhöttyneeseen oloon ja päätti tehdä asialle jotain.

43-vuotias nainen on yhteensä seitsemän lapsen äiti. Hän synnytti ensimmäisen lapsensa ollessaan vain 19-vuotias ja nuorimmainen syntyi viisi vuotta sitten. Jessica Enslow näyttää kuitenkin niin nuorekkaalta, että hänet on sekoitettu yhdeksi lastensa sisaruksista monta kertaa. Niin ei kuitenkaan ole ollut aina. 

Good Housekeeping -julkaisu uutisoi, että Enslow kyllästyi hiljalleen kertyneisiin kiloihinsa nuorimman lapsen syntymän jälkeen. Hän päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain.

Hän jakoi myös Instagramissa kuvan itsestään, jonka yhteydessä hän kertoi elämänmuutoksestaan. Nainen muutti ruokavaliotaan muun muassa proteiinipitoiseksi. Hänen entinen herkkunsa, Nutella, sai väistyä. Tilalle tuli terveellisiä ruokia. Hän lisäsi myös liikuntaa. 

Enslow kiitteleekin miestään siitä, että tämä on ollut valtavana tukena naisen taistellessa unelmavartalonsa eteen. Enslow treenaa maanantaisin ennen kuin muu perhe herää. 

Nainen yrittää tsempata toisia äitejä myös pysymään sinnikkäänä, jotta nämäkin voisivat saavuttaa omat tavoitteensa. 

Lue myös: Piristä treeniäsi 8 helpon vinkin avulla - urheilumotivaatiosi nousee kuin huomaamatta

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat