Kuva: Instagram

Nainen lopetti rintaliivien käytön - haluaa osoittaa, että riippuvat rinnat ovat normaalit ja kauniit

14.02.2018 15:15 - Reija Saarinen - Luettu 2 448 kertaa

Chidera Eggeruen tavoitteena on, että naiset oppisivat rakastamaan kehoaan.

Brittiläinen Chidera Eggerue, 23, haluaa murtaa käsityksen siitä, miltä naisten rintojen tulisi näyttää. Sen vuoksi hän lopetti itse rintaliivien käytön ja toivoo, että voi esimerkillään todistaa naisille sen, että myös riippuvat rinnat ovat kauniit ja normaalit.

- Kuvat, joita media meille näyttää kertovat, että meidän tulisi olla aina täydellisiä. Totuushan on kuitenkin jotain ihan muuta, Eggerue kertoo.

Eggerue päättikin lanseerata oman kehopositiivisuushaasteensa, jotta naiset voisivat hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on.

- Loin kyseisen hästägin siksi, että naiset, minä mukaan lukien, olen miettinyt usein sitä, miksi rintani ovat roikkuvat. Olen tuntenut asiasta runsaasti paineita, etenkin nuorena. Kuvittelin aina, että minussa on jotain vikaa, hän kertoo.

Nykyään hän on sinut itsensä ja rintojensa kanssa, ja jakaakin mielellään kuvia kehostaan omalla Instagram-tilillään. Seuraajia hänellä on tällä hetkellä reilut 60 000 ja lisää tulee tasaiseen tahtiin.

Eggeruen tsemppikuvia pääset katsomaan alta.

fight me

A post shared by Chidera (@theslumflower) on

Lue myös: Nainen kärsi valtavista rinnoistaan, jonotti jo pienennysleikkaukseen - sai treenattua rinnat pois

Lue myös: Isot rinnat voivat olla todellinen riesa - 13 asiaa, jotka vain isorintaiset naiset ymmärtävät

Lähde: Daily Star

Arvostele artikkeli

Kuuntele ohjelmia ja lempikanavaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Suosittelemme

Uusimmat