Lastaan jooga-asennoissa imettävä äiti julkaisi erikoisen kuukautiskuvan - jakaa mielipiteet

01.03.2018 16:15 - Katariina Auvinen

Carlee Beanear on sitä mieltä, että kuukautisista pitäisi puhua enemmän.

Yhdysvalloissa asuva kolmen lapsen äiti, Carlee Beanear, perusti Instagram-tilin, jossa hän joogaa samalla kun hän imettää lastaan. Beanear kertoo, että alkujaan hän kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta jooga auttoi häntä löytämään taas itsensä. 

Nyt Beanear on aiheuttanut ristiriitaisia mielipiteitä viimeisimmällä tempauksellaan. Hän on julkaissut Instagram-tilillään kuvan, jossa hän ei aio peitellä kuukautisvertaan. Kuvassa Beanear pitää valkoisia joogavaatteita, joista kuukautisveri näkyy selvästi. 

Nainen kertoo, että hän on kyllästynyt siihen, että kuukautiset eivät saa näkyä millään tavalla. 

"Tässä yhteiskunnassa on kiellettyä puhua kuukautisista. Kaiken pitää olla siistiä ja näkymätöntä. "

Kuvat ovat jakaneet mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Toiset ovat sitä mieltä, että he kokevat naisen kuvien olevan inspiraation lähde myös heille. 

"Nuo kuvat ovat itse asiassa todella inspiroivia. Sanomasi on niin totta." 

"Tuo sanomasi on totta, mutta minusta tuntuisi omituiselta olla käyttämättä mitään suojaa kuukautisten aikana." 

Jotkut ovat kyseenalaistaneet sen, miksi nainen pitää kuukautiskuvissaan lapsiaan. 

"Miksi lasten pitää olla kuvissa? Hän vain nukkuu." 

Lue myös: Äiti imettää lastaan huimissa jooga-asennoissa - katso upeat kuvat

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat