Kuva: Shutterstock

Anni, 23, sai vakavan allergisen reaktion halvasta huulipunasta - haluaa nyt varoittaa muita

07.03.2018 19:28 - Katariina Auvinen

Turkulainen Anni joutui rientämään vielä keskiviikkona päivystykseen.

Turussa asuva Anni, 23, päätti tilata Kiinasta halpoja nestemäisiä huulipunia, jotka lupasivat huulille upean mattapinnan. Hän kertoi ajattelevansa, että Kiinasta tilattuja meikkejä voisi aivan hyvin käyttää, koska hänelle ei ollut tullut ennenkään meikeistä iho-ongelmia. 

Tilattujen huulipunien kanssa oli kuitenkin toisin. Anni kokeili huulipunaa, mutta pian kokeilemisen jälkeen hänen huuleensa ilmestyi kipeä patti. 

- Patti oli kosketusarka, punainen ja siihen sattui hyvin paljon. Ajattelin vielä siinä vaiheessa, että huuleni oli vain hieman ärtynyt, koska olin aikaisemmin repäissyt huulestani pienen nahan palasen pois, hän kertoo. 

Kipu kuitenkin paheni ja levisi yhä laajemmalle alueelle. Huulet alkoivat myös turvota. Hän riensi apteekkiin ostamaan muun muassa kortisonivoidetta ja allergialääkkeitä. Anni sinnitteli kotona pari päivää, mutta kipu ja turvotus eivät ottaneet helpottuakseen. 

- Jouduin ottamaan kipulääkettä, että pystyisin edes syömään ruokaa. Aamukahveja en voinut juoda, koska turvotuksen vuoksi puolet kahvista valui suupielistä pois, hän kuvailee. 

Annin huulet turposivat lähes kaksinkertaisiksi. (kuva: Handout )

Allerginen reaktio vei päivystykseen 

Hän soitti heti maanantaina terveyskeskukseen, mutta sieltä ei löytynyt aikoja lääkärille ruuhkan vuoksi. 

- Sairaanhoitaja ilmoitti minulle, että voisin mennä apteekkiin näyttämään tilannetta. Illalla kipu vain yltyi, jonka johdosta jouduin soittamaan päivystykseen. Sieltä tuli käsky mennä lääkärille heti seuraavana päivänä, Anni sanoo. 

Hän pääsi vihdoin tiistaina lääkäriin. Lääkäri diagnosoi halvasta huulipunasta aiheutuneen vakavan allergisen reaktion. Hän sai lääkekuurin, mutta koettelemus ei ollut vielä ohitse. Pari tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen hänen huulistaan alkoi valumaan mätää ulos. Anni tyhjensi eilen huulta mädästä. Kipu helpotti hetkeksi, mutta yöllä kipu alkoi uudestaan. 

- Olen todella väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Alahuuli ei ottanut parantuakseen, jonka vuoksi en pystynyt nukkumaan viime yönä. Tänään jouduin taas palaamaan päivystykseen, jossa lääkäri tyhjensi märkää huulestani, Anni kuvailee Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Anni kertoo, että hänelle oli määrätty edellisellä lääkärikäynnillä vielä väärät lääkkeet, jonka vuoksi hänen tulehduksensa ei ollut taittunut. 

Nuoria houkuttelevat halvat hinnat

Hän halusi jakaa tarinansa, koska Annin mukaan erityisesti nuoria houkuttelevat Kiinasta tilattavien meikkien halvat hinnat. Hän toivoo varoittavalla esimerkillä estävänsä toisia samanlaisia tapauksia. 

- Ilmeisesti tämä hieman kalliimman huulipunan kopio sisältää muun muassa arseenia. Tällainen toinenkin tapaus löytyy ulkomailta, hän on selvittänyt. 

- Nyt olen antibioottikuurilla kymmenen päivää. Todella toivon, että tilanne menee ohi lääkekuurin avulla, Anni sanoo. 

Lue myös: Nainen sai hurjan allergisen reaktion huulikiilteestä - jakoi varoittavan kuvan

Kilpailut

Uusimmat