Kuva: Shutterstock

Tallinnassa hoidatetaan pian jo lemmikitkin - vantaalainen Tanja päätyi radikaaliin ratkaisuun

19.08.2018 10:15 - Elisa Jalasjoki

Nainen uskoo, että kauneusleikkausten lisäksi Tallinnaan lähdetään pian myös halpojen eläinlääkärikulujen toivossa.

Lemmikkieläinten eläinlääkärikulujen hinnat ovat olleet Suomessa jo useiden vuosien ajan tasaiseen tahtiin nousussa. Kehityskulun seurauksena yhä useammat pienituloiset ihmiset ovat joutuneet säikähtämään: rakkaan lemmikin hoitokulut saattavat nimittäin äkkiä nousta jopa tuhansiin euroihin. 

Näin kävi myös vantaalaiselle Tanjalle.

Kahden chihuahua-koiran omistaja Tanja kertoo Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa huomanneensa eräänä päivänä vanhemmalla koirallaan heiluvan hampaan. Asiasta säikähtäneenä nainen kertoo ottaneensa heti yhteyttä kunnalliseen eläinlääkäriin. 

Apua kunnalliselta puolelta ei kuitenkaan herunut. 

Tanja kertoo, ettei koiraa suostuttu ottamaan vastaan puuttuvien röntgenlaitteiden vuoksi. 

- He kertoivat, etteivät tee vaativia hampaanpoistoja ja antoivat numeron yksityiselle puolelle, Tanja kertoo. 

Nuoremman koiran hammaskivenpoiston yhteydessä eläinlääkäri totesi myös tällä olevan poistettavia hampaita. 

Kuluarvioksi annettiin 2000-3000 euroa

Yksityiselle sektorille soitettuaan nainen sai kuitenkin kokea järkytyksen. 

- Soitin yksityiselle ja kerroin, että koirilla on parodontiitti ja heiluvia hampaita. Sieltä vastattiin, että molempien koirien suun hoito tulisi maksamaan minulle 2000-3000 euroa, riippuen muun muassa tapauksesta sekä poistettavien hampaiden määrästä. 

Uskomattoman kuuloinen summa järkytti naisen totaalisesti. Eihän hänelle jäisi kulujen jälkeen lainkaan varaa elää. 

Tanja kertookin ottaneensa yhteyttä Tallinnassa asuvaan ystäväänsä. 

"Varasin samantien laivamatkat Tallinnaan"

- Sain ystävältäni yhteystiedot eläinlääkäriin, jota hän on itsekin käyttänyt. Kun soitin ja kysyin hinta-arviota, he vastasivat sen olevan noin kolmesataa euroa. Varasin samantien laivamatkat Tallinnaan, hän selittää. 

Tallinnassa molemmille koirille suoritettiin hammaskiven poisto. Koirilta poistettiin myös useita hampaita, toiselta seitsemän ja toiselta neljä. 245 euron yhteishintaan lukeutui myös lääkkeet, sekä koirista otetut röntgenkuvat. 

Tanja kertookin, ettei ole missään Suomessa - edes yksityisellä sektorilla, saanut niin hyvää palvelua kuin kyseisellä pikkuklinikalla.  

- Vaikka haluaisin tukea kotimaista, on se pienempi paha viedä raha Tallinnaan, kuin antaa koirien kärsiä sen vuoksi, ettei kotimaassa ole varaa hoitaa, hän toteaa ykskantaan. 

Tanja pohtiikin erityisesti sitä, kuinka moni esimerkiksi Suomessa joutuu valitsemaan hoidon sijaan lemmikkinsä kuoleman, kun ei yksinkertaisesti kykene enää ylläpitämään massiivisia hoitokuluja.

- Se on kamalaa, hän murehtii. 

Yhä useammat yksityiset eläintenhoitoklinikat pyytävät palveluistaan Suomessa yli tuhansia euroja. Tanjan matka Tallinnaan eläinlääkärikuluineen, laivamatkoineen, koirien passeineen ja rokotuksineen jäi alle viidensadan euron. 

Nainen liputtaakin jo siirtymisestä naapurimaan puolelle. Kysyttäessä siitä, toivoisiko nainen tulevaisuudessa yhä useamman siirtyvän hyödyntämään esimerkiksi juuri Tallinnan palveluita, hän ei vastauksessaan viivyttele. 

- Toivon ehdottomasti että näin tapahtuu, hän summaa tiukasti. 

Juttua varten kommentteja pyydettiin myös Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan Yliopistollisen eläinsairaalan johtajalta Jussi AnttilaltaKyseisiä kommentteja ei kuitenkaan ehditty saada ennen jutun julkaisua. 

Lue myös: 6 asiaa, joihin lemmikin omistajat samaistuvat - kuulostavatko tutuilta?

Kilpailut

Uusimmat