Kuva: Twitter & Shutterstock

Teini pyysi isäänsä tekemään CV:nsä - raadollisen rehellisestä kuvailusta nettihitti

21.08.2018 15:45 - Katariina Auvinen

Lauren Moore, 16, tajusi heti ansioluettelonsa nähtyään tehneensä massiivisen virheen.

Brittiläinen Lauren Moore, 16, halusi hakea töitä, jotta saisi tienattua hieman omaa taskurahaa. Hän ei kuitenkaan osannut mielestään tehdä itse omaa ansioluetteloaan, joten hän päätti laittaa isänsä asialle. Virhe. 

Sen sijaan, että isä olisi kehunut tyttärensä maasta taivaisiin, hänen ansioluettelonsa oli raadollisen rehellinen. Lauren gues -nimellä Twitterissä esiintyvä Moore julkaisi isänsä tekeleen sosiaalisessa mediassa. 

"Muistuttakaa minua etten ikinä pyydä isääni tekemään ansioluetteloani enää." 

Twiitistä on tullut varsinainen nettihitti jo lyhyessä ajassa. 

Isä on ensinnäkin julkistanut, että hänen tyttärellään on todella huonot arvosanat. Hän myös kertoi auliisti, mitkä kurssit Lauren on reputtanut täysin. Sen lisäksi isä oli kirjoittanut oman tyttärensä työkokemuksen ylös.

Moorella näyttäisi olevan kokemusta ainoastaan kotona asumisesta sekä puutarhan hoidosta. 

"Työkokemus, Kotona. 

Työtehtävät: Käy isänsä hermoille, selailee koko ajan Facebookia, ei kuuntele, kadottaa kaikki tärkeät paperit.

Puutarhanhoito

Työtehtävät: Koettaa kaivaa kultaa jokaisesta kuopasta, ryssii kaikki hommat, on hyvin sotkuinen, ei oikeastaan välitä ollenkaan." 

Ansioluettelo ei todellakaan lopu vielä tähän vaan isä on antoisasti kertonut hänen tyttärensä upeista taidoista. 

"Hän on laiska, myöhässä, välinpitämätön, törkeä, vihaa ihmisiä, ei ole aamuihminen, tyypillinen 16-vuotias." 

Katso twiitti alta tai jos se ei näy niin täältä

Lue myös: Mies teki ansioluettelonsa Googlen antamien vastausten avulla - lopputulos naurattaa netissä

Lähde: The Sun 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat