Kuva: Shutterstock

Ihmiset kehuvat kilpaa pikkutytön upeita silmiä - taustalla kuitenkin surullinen totuus

19.09.2018 19:15 - Katariina Auvinen

Äiti kirjoitti asiasta Twitteriin. Hänestä tuntuu hyvin ristiriitaiselta, kun ihmiset mainitsevat hänen tyttärensä silmät.

Yksivuotias Mehlani Martinez on kiinnittänyt monien ohikulkijoiden huomion uskomattoman suurilla ja tummilla silmillään. Martinezin äiti, Karina, julkaisi kuvan tyttärestään Twitterissä ja kertoi pohtivansa aina, kertoisiko hän tyttärensä ihastelijoille totuuden suurten silmien takaa. 

Pieni Mehlani kärsii nimittäin Axenfeld-Gieger -syndroomasta, joka on harvinainen geneettinen sairaus. Vaikka tytön silmät ovat upeat, niiden takaa löytyy surullisempi seikka. Silmiin vaikuttava sairaus voi lopulta sokeuttaa tytön kokonaan. 

Syndroomasta kärsivillä lapsilla iiriksen eli pupillin ympäröivän osan osuus on häviävän pieni. Joillain lapsilla voi olla useita pupilleja yhdessä silmässä. Koska tytön pupillit ovat todella isot, se tarkoittaa sitä, että Martinez kärsii valonarkuudesta. 

Pienen tytön täytyy käyttää aina aurinkolaseja, kun hän menee ulos, jotta hänen silmänsä eivät vaurioituisi. 

Iso osa syndroomasta kärsivistä sairastuu myös glaukoomaan eli silmänpainetautiin. Taudissa paine silmässä nousee korkeaksi ja ilman lääkitystä se vaurioittaa lopulta näköhermoja. Mehlatilla todettiin glaukooma vain vähän aikaa sitten. Hän saa siihen lääkityksen ja tällä hetkellä tyttö voi hyvin. 

- Kun ihmiset kertovat hänen olevan hyvin kaunis, tunnen valtavaa ristiriitaisuutta asian kanssa. En tiedä, pitäisikö minun kertoa surullinen totuus silmien takaa, Karina pohtii Metro-julkaisun mukaan. 

Lue myös: Tänään vietetään kansainvälistä downin syndrooma -päivää - katso silmät avaava video

Lähde: Metro 

Kilpailut

Uusimmat