Kuva: Youtube

Miehen koskettava jouluvideo nousi valtavaksi hitiksi - pystytkö katsomaan itkemättä?

25.11.2018 08:15 - Iiro Myllymäki

Pienen budjetin videolla muistutetaan, mikä joulun todellinen sanoma on.

Mikä on joulun perimmäinen tarkoitus? Onko se rahan tuhlaaminen täpötäysissä kauppakeskuksissa vai onko se sittenkin läheisten kanssa vietetty aika ja toisten ihmisten muistaminen? Brittiläisen elokuvantekijän Phil Beastallin mukaan se on ehdottomasti jälkimmäinen, ja tätä sanomaa mies välittää hitiksi nousseella jouluvideollaan.

Beastall teki koskettavan jouluvideonsa jo vuonna 2014, mutta kunnolla se on lähtenyt leviämään vasta viikko sitten, kun mies jakoi sen uudelleen Facebook-sivullaan. Videosta on uutisoitu monissa tiedotusvälineissä, ja esimerkiksi Bored Panda -sivusto kertoo, että videon kuvaamiseen meni rahaa vain noin 56 euroa. Nykyään suuryritykset saattavat käyttää miljoonia yhden joulumainoksen kuvaamiseen, ja Beastall saikin innoituksensa videonsa uudelleen jakamiseen brittiläisen John Lewis -tavarataloketjun prameasta uutuusmainoksesta. Tuota mainosta tähdittää Elton John, ja hintalapuksi sille tuli LADbible-sivuston mukaan noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Phil Beastallin videossa seurataan yksin asuvaa miestä, joka joulua odottaessaan ruksii kalenterista päiviä aina joulupäivään asti. Tässä vaiheessa video saa koskettavan käänteen. Voit katsoa videon alta tai jos se ei näy alla, tästä linkistä.

Läheisten ihmisten tärkeydestä muistuttava video on saanut monet katsojansa liikuttumaan kyyneliin. Viikossa se on kerännyt liki kahdeksan miljoonaa katselukertaa Facebookissa, ja tuhannet ylistävät kommentit seuraavat sosiaalisessa mediassa toisiaan. Ei liene yllätys, että se on resonoinut eniten niissä ihmisissä, jotka ovat menettäneet jonkun läheisensä.

"Tämä sai minut kyyneliin. Voi kunpa minulla voisikin olla nauhoituksia äitini äänestä. Video pistää ajattelemaan. Niin paljon tunteita niin lyhyessä videossa", on yksi kommentoinut.

"Miten ihana mainos. Hyvää joulua kaikille, jotka toivovat että voisivat viettää vielä yhden joulun jonkun jo poismenneen kanssa", on toinen kommentoinut.

"Perhe on tärkein"

Phil Beastall kertoo Bored Panda -sivustolle, mitä hän videollaan lähti tavoittelemaan.

- Halusin pysäyttää ihmiset miettimään, miten onnekkaita olemmekaan, kun saamme olla täällä. Halusin ihmisten muistuttavan itselleen, että vaikka elämä voi olla rankkaa, meidän uramme ja materialismi eivät määritä meitä. Perhe on tärkein, ja on tärkeää, että pidämme huolen toinen toisestamme. Vaikka video ei perustu tositapahtumiin, toivon, että se koskettaa ihmisiä, Beastall sanoo.

Videon nouseminen viraali-ilmiöksi on lyönyt elokuvantekijän täysin ällikällä. Kun hän jakoi muutaman vuoden takaisen videonsa uudelleen, hän oletti, että se ei tälläkään kertaa kerää huimia katsojalukuja. Mies on otettu lukuisista kiittelevistä kommenteista ja siitä, että ihmiset ovat jakaneet videota eteenpäin. Hän toivoo, että videon menestyksellä olisi positiivisia vaikutuksia hänen urallaan.

- Olen tehnyt videoita ja elokuvia kymmenen vuoden ajan, ja haluaisin tehdä yhteistyötä suurien brändien kanssa ja auttaa niitä kertomaan tarinansa tunteita herättävillä videoilla, Beastall visioi.

Lue myös: Partaan kiinnitettävät jouluvalot ovat joulun hauska hittituote - katso kuvat

Lähteet: Bored Panda, LADbible

Kilpailut

Uusimmat