Kuva: Shutterstock

Yksinkertainen testi lupaa paljastaa, voiko lapsestasi tulla liikalihava - äidin iällä on merkitystä

02.05.2019 23:45 - Katariina Auvinen

Puhelinapplikaatiota suunnitellaan ja sen uskotaan valmistuvan lähivuosina.

Amsterdamin lääketieteen keskuksessa uskotaan siihen, että vain yhden pienen testin avulla tulevat vanhemmat saisivat yllättävänkin tarkan ennusteen lapsensa painosta ja mahdollisesta liikalihavuudesta. Asiasta uutisoi muun muassa Daily Mail -julkaisu. 

Yhtenä tutkijana on ollut Tanja Vrijkotte, joka on auttanut kehittämään applikaatiota, jossa vanhemmat voivat vastata heitä koskeviin kysymyksiin. Tutkimuksessa selvisi, että muun muassa raskausdiabetes on altistanut lapsia liikalihavuudelle. Erityisesti nuoret äidit, jotka ovat saaneet poikavauvan, ovat tutkimuksen mukaan alttiimpia sille, että lapsista tulee lihavia myöhemmällä iällä. 

Puhelimeen ladattavaa applikaatiota ei ole vielä markkinoilla, mutta sitä kehitellään koko ajan. 

- Muutaman tärkeän kysymyksen avulla vanhemmat ja terveydenhoitohenkilökunta saa tietoa siitä, että millainen riski lapsella on tulla liikalihavaksi. Näin ollen hänen vanhempiaan on helpompi auttaa ja neuvoa asiassa, Vrijkotte kertoi. 

Ja totta kai vanhempien elintavoilla on merkitystä. Jos toinen vanhempi on ylipainoinen, se nostaa riskiä siihen, että lapsestakin tulee ylipainoinen. 

Lue myös: Teinin tuhmat temput selvisivät äidille nololla tavalla: "Voin saada potkut tästä"

Lue myös: Jessica Simpsonin äitiyttä arvosteltiin heti - syynä vauvan nukkuma-asento

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat