Kuva: Shutterstock

Äiti osti 3-vuotiaalle tyttärelleen söpön paidan netistä - hämmentyi toden teolla, kun paita saapui

31.05.2019 12:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Paidan kuva ei ollutkaan ihan sama kuin nettikaupan kuvassa.

Erään äidin nettitilaus ei mennyt ihan parhaalla tavalla nappiin. Siitä hyvänä osoituksena on kuva, jonka hän on jakanut Facebookissa.

Jaossa nähdään kaksi eri kuvaa. Toisessa verkkokaupan kuva, jossa kaksi sammakkoa ajaa tandem-pyörällä. Toisessa kuvassa sen sijaan nähdään naisen 3-vuotias tytär postissa saapunut paita päällään.

Paidassa kuva on täysin sama kuin verkkokaupassa myytävässäkin. Sen sijaan kuvan alle on jostain kumman syystä ilmestynyt teksti, Fuck the police.

"Minä v*ttu rakastan Kiinaa. En voi lopettaa huutamista. Kuka tekee tällaista?" hän kyselee kuvan yhteydessä.

Myöhemmin julkaisua on muokattu muutamaan otteeseen. Kirjoituksessa äiti muun muassa selventää sitä, että hänen 3-vuotias lapsensa ei osaa lukea, joten hän ei tiedä mitä paidassa on. Hän myös muistuttaa, ettei hän todellakaan tilannut kyseistä paitaa, vaan sai jotain sellaista, mitä ei pitänyt saada.

- Olen sitä mieltä, että tämä paita ei ole sovelias. En ikinä anna hänen pitää tätä julkisesti, hän kertoo haastattelussa.

- Olen kuitenkin sitä mieltä, että tilanteessa oli jotain hauskaa.

Mitä ajatuksia kuva sinussa herättää? Pääset katsomaan sen alta.

Lue myös: Härski kuosi jakaa mielipiteet - kantaisitko sinä olallasi moista laukkua?

Lue myös: Eeppinen kuosi treenihousuissa sai internetin sekaisin - katso miksi

Lue myös: Äiti osti lapselleen vahingossa todella härskin paidan - kuosi puhuttaa somessa

Lähde: Indy100

Kilpailut

Uusimmat