Kuva: Shutterstock

Suomalainen UFO-tutkija: "Maan ulkopuoliset asukkaat ovat huolissaan maapallon tilasta"

02.07.2019 20:45 - Senja Rapila

Toisinajattelijat-podcast esittelee tällä kertaa ufotutkija Heikki Kuljun.

Toisinajattelijat-podcastin haastattelussa ollut Suomen ufotutkijat Ry:n tutkimuspäällikkö ja puheenjohtaja Heikki Kulju on sitä mieltä, että on itsestäänselvää, että emme ole yksin tässä universumissa. Hänen mielestään olisi uskomattomampaa, jos ufoja ei olisi lainkaan olemassa.

- Niistä on noin miljoona havaintoa viimeisen sadan vuoden aikana. Miljoonasta puolet ovat kuitenkin jotenkin luonnollisesti selitettäviä, Kulju kertoo haastattelussa.

Hänen mukaansa joskus lentokoneita, drone-koptereita ja Venus-planeettaa luullaan virheellisesti UFO-ilmiöksi. Kaksikymmentä prosenttia ovat kuitenkin oikeita ilmiöitä, vieraita tuntemattomilta planeetoilta.

"Maapallo on jalokivi"

Kulju on tutkinut UFO-ilmiöitä vuosia. Hänen mukaansa maan ulkopuoliset asukkaat vierailevat maan päällä usein, usein pelkästä uteliaisuudesta.

- He pitävät maapalloa erikoisena ja mielenkiintoisena paikkana. Kontakteissa on sanottu, että maapallo on jalokivi. Me ei tajuta, kuinka ainutlaatuinen paikka maapallo on, Kulju kertoo.

Hänen mukaansa maan ulkopuoliset asukkaat ovat myös todella huolissaan maapallon tilasta, jonka vuoksi ne vierailevat maan päällä tarkastamassa tilanteen ajoittain.

- Ne ovat olleet huolissaan monestakin seikasta. Niiden mielestä me tuhotaan ja kulutetaan meidän resurssit ja tulevat sukupolvet joutuvat muiden sivilisaatioiden alaisiksi, koska maailmankaikkeudessa ja meidän aurinkokunnassa tapahtuu kaupantekoa eri kehittyneiden planeettojen välillä. Näin ne ovat ilmoittaneet, Kulju toteaa.

UFO-asiantuntijan mukaan aurinkokunnassa kauppaa tehdään pelkästään sivistyneiden planeettojen välillä. Kaikki tapahtuu vaihtokaupalla, sillä aurinkokunnassa ei tunneta rahan käsitettä.

- Ja siellä on vartioidut kulkureitit, mikä tuntuu kummalliselta kun ajatellaan avaruutta. Sitten on sellasia sekundäärisiä kulkureittejä, jotka eivät ole vartioituja. Ne voivat olla vaarallisia, koska meitä on monenlaisia olioita, kaikki eivät ole kehittyneitä. Myös rikollisuus vallitsee, se ei ole pelkästään maapallon ongelma.

Millaisia kohtaamisia alieneilla ja ihmisillä on ollut? Millä tavalla alienit matkustavat ajassa maapallolle? Ovatko alienit vihamielisiä vai eivät? Voit kuunnella koko jakson alta.

Voit tutustua koko Toisinajattelijat-podcastiin täällä.

Lue myös: Ufo päätyi lentäjien näköpiiriin - nopeus hämmästytti

Lue myös: Ufo vai ei? Isä kuvasi jättimäisen esineen leijumassa järven yläpuolella

Lue myös: Ufo tallentui miehen videolle - "Siinä se lenteli 15 minuuttia"

Lue myös: Ufo ilmestyi tunnetun uutiskanavan lähetykseen, some kuhisee - "Emme ole yksin""

Lue myös: Ufo vai jokin muu? Outo valoilmiö hämmentää Kanadassa

Kilpailut

Uusimmat