Kuva: Shutterstock

Sulhasen veljen vitsi hääkakusta sai morsiamen itkemään - 'He luulivat minun ulostaneen kakkuun'

22.08.2019 16:15 - Milena Raappana

Veli luuli vitsin olevan hauska, mutta toisin kävi.

Vitsailulla on oma aikansa ja paikkansa ja pahimmassa tapauksessa se voi muuttaa onnellisen hetken katastrofiksi. Näin kävi eräissä häissä, joissa sulhasen veljen vitsi sai morsiamen itkemään. 

Mies kertoi Redditissä tarinansa, jonka hän aloitti pohjustamalla, että lapsuudessa hänellä oli veljensä kanssa tapana tehdä jekkuja toisilleen. Miehen 9-vuotissyntymäpäivinä veli, joka oli siis häissä sulhasen roolissa, oli tehnyt kepposen, jonka tarinankertoja muistaa edelleen. 

- Isoisämme oli mahtava leipuri ja hän oli tehnyt syntymäpäivilleni erän keksejä, jotka hän oli laittanut lasiseen ilmatiiviiseen rasiaan. En tiedä miten ja milloin, mutta veljeni sai rasian käsiinsä ja pieraisi sinne ja sitten laittoi rasian kiinni. Syntymäpäivänäni veljeni antoi rasian minulle ja sanoi "Isoisä laittoi hieman ekstra hajua tähän erään", anonyymikirjoittaja kertoi. 

Mies kertoi, että heti kun hän avasi rasian haju iski vasten hänen kasvojaan. Valitettavasti se oli niin hirveä, että kirjoittaja väittää oksentaneensa keksien päälle. Jostain syystä miehelle tuli kyseinen vitsi mieleen monta vuotta myöhemmin veljensä hääpäivänä, kun hääpari oli leikkaamassa kakkua. 

- En tiedä miksi vitsi tuli mieleeni, mutta kumarruin veljeni puoleen juuri kun hänen vaimonsa oli maistamassa kakkupalasta ja sanoin "pistin hieman ekstra hajua kakkuun."

Kirjoittaja oli ajattelut, että hänen veljensä olisi nauranut vitsille, mutta toisin kuitenkin kävi. Veli läimäisi kakun vaimonsa käsistä ennen kuin hän ehti ottaa lusikallistakaan ja kuiskaisi jotain morsiamen korvaan. Tämän jälkee morsian purskahti itkuun. 

Raivostunut sulhanen luuli, että kertoja oli ulostanut kakkuun eikä suostunut kuuntelemaan veljensä yritystä selittää, miksi hän oli kyseisen vitsin kertonut. Lisäksi morsian kulki itkien kertomassa kaikille, että sulhasen veli oli ulostanut kakkuun. 

Kirjoittaja kertoi, että oli liian nolostunut yrittääkseen protestoida ja korjata asian, joten hän lähit juhlista eikä ole puhunut pariskunnalle moneen viikkoon syyllisyyden tunteesta huolimatta. Moni Reddit-käyttäjä on sanonut, että hääpari ylireagoi, mutta osa on sitä mieltä, että veljen kannattaisi pyytää anteeksi väärässä tilanteessa murjaistua vitsiä. 

Lue myös: Sulhanen ei kyennyt kutsumaan veljensä poikaystävää häihin, taustalla surullinen syy - "Kamalaa"

Lue myös: Morsian joi detox-juomia juuri ennen häitään - eskaloitui pahemman kerran: "Oikea p*skashow"

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat