Kuva: SHutterstock

Miehen antama kihlasormus ei ollut naisen mieleen, valitti asiasta somessa - ymmärrätkö?

28.08.2019 10:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Monet ovat samaistuneet naisen fiiliksiin.

Redditissä on viime aikoina puhuttanut erään naisen kihlatarina. Julkaisussa nainen kertoo seurustelleensa puolisonsa kanssa kahdeksan vuoden ajan. Noin kolme vuotta he ovat naisen mukaan pohtineet avioliittoa.

Kun kosintapäivä vihdoin koitti, oli nainen toki onnellinen. Yksi asia kuitenkin varjosti onnea ja iloa. Naisen mukaan hän ei nimittäin ole lainkaan tyytyväinen sormukseen, jonka hänen puolisonsa hänelle antoi.

"Olenko materialisti, jos myönnän, että en halunnut näin pientä sormusta?" nainen kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Kommentoijien mielipide on melkoisen yksimielinen. Monet ovat naisen kanssa täysin samaa mieltä. Heidän mukaansa vaikuttaa siltä, että mies ei ole juurikaan budjetoinut rahaa häihin. 

"Jos sormus on noin pieni, ei hän varmasti ole innokas laittamaan myöskään häihin rahaa."

"Itse en kyseistä sormusta laittaisi sormeeni. Se näyttää liian pieneltä."

"Jos minua kosittaisiin moisella sormuksella, sanoisin heti, että ei."

"Ymmärrän suuttumuksen. En ottaisi moista vastaan."

Millaisia ajatuksia sinulla herää? Onko sormus liian pieni vai ei?

Lue myös: Naisen kihlasormus sai aikaan ikävän kommenttiryöpyn - ymmärrätkö miksi?

Lue myös: Miehen "ällöttävä" kihlasormus sai nettikansalta täystyrmäyksen - käyttäisitkö itse?

Kilpailut

Uusimmat