Kuva: Shutterstock

Huonekasvien hoitamisen vaativuus yllätti - "kasvivanhemmuus" stressaa millenniaaleja

29.01.2020 17:45 - Milena Raappana

Tuoreen tutkimuksen mukaan 67 prosenttia pitää kasvien hoitamista oletuksia haasteellisempana.

Kasvit ovat nousseet sisustustrendiksi, mutta seitsemän kymmenestä milleniaalista pitää itseään myös niin sanottuna "kasvivanhempana". 

New York Postin uutisoiman tutkimuksen mukaan kasveista huolehtiminen kuitenkin  on 25-39-vuotiaiden mielestä raskaampaa, mitä he ajattelivat. 

OnePollin ja sisustuskauppa Articlen tekemään tutkimukseen osallistui 2000 henkilöä, joista 67 prosenttia vastasi kasvien hoitamisen olevan oletuksia haastavampaa. 

Vastaajista puolet ei omistanut vastaushetkellä huonekasveja, koska he eivät mielestäneet osanneet hoitaa niitä. Kaksikymmentä prosenttia suostuisi jopa mieluummin menemään hammaslääkäriin juurihoitoon, kuin omistamaan kasvin, jonka hengissä pitäiminen on stressaavaa.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

New York Post uutisoi, että keskimäärin kasvinomistaja tappaa seitsemän kasvia. Kasvien kuoleminen onkin vaikuttanut 22 prosenttiin tutkimuksen vastaajista, minkä takia he ovat vastahakoisia hankkimaan kotiinsa vihreitä ystäviä. 

Ongelmakohtia kasvien huolenpidossa aiheuttavat oikea auringonvalon ja veden määrä ja pitääkö kasvin olla ulkona vai sisällä. 

Syyt huonekasvien hankkimiselle vaihtelevat aina trendikkäistä sisustuselementeistä vehreyden tuomaan hyvinvointiin. Kolme neljästä vastaajasta pitää huonekasvin huolenpitoa testinä oikeaa lemmikkiä varten. 

Lue myös: Tiedätkö kuinka huonekasvit tulisi sijoittaa kotona? Vinkit joka huoneeseen

Lue myös: Viherkasvit ovat supertrendikkäitä - 3 vaihtoehtoa, jotka surkeampikin hoitaja saa pidettyä elossa

Lue myös: Anna viherkasveille uutta puhtia - näin vaihdat mullat

Lähde: New York Post

Suosittelemme

Uusimmat