Kuva: Shutterstock

Nyt heilutellaan peppua - koronavirus nosti esille myös vaihtoehtoisia tervehdystapoja

13.03.2020 12:45 - Reija Saarinen

Kättelyä on kehotettu monin paikoin välttämään.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi pyritään tekemään kaikki voitava. Siksi esimerkiksi monet tapaamiset ja palaverit on kehotettu pitämään etäyhteyksin. 

Kaikkia tapaamisia ei kuitenkaan voi hoitaa etänä ja silloin lähikontakti on otettava. Kättelyä kun ei tällä hetkellä suositella, on kehiteltävä uusia tapoja tervehtiä. 

Muutamien viime päivien aikana esiin ovat nuosseet muun muassa nyrkkitervehdys sekä kyynärpäätervehdys. Näiden lisäksi on kuitenkin tullut myös pepputervehdys.

Idena äitinä pidetään Whimn-sivuston mukaan Sylwia Wiesenbergia, joka tunnetaan Bawdy Beauty -brandin kehittelijänä. Hän nimittäin esitteli omalla Instagram-tilillään pepputervehdyksen. 

Miten on, aiotko sinä ottaa tämän tervehdyksen haltuun? 

Lue myös: Ennustiko Simpsonit koronaviruksen? Videopätkä leviää netissä

Lue myös: Koronavirus uhkaa viihdevuotta 2020 - listasimme tapahtumat, jotka on jo peruttu

Lähde: Whimn

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat