Kuva: AOP

Fifth Harmonyn vuoden 2016 pophitti nousi viraaliksi koronaviruksen takia - ymmärrätkö syyn?

16.03.2020 23:15 - Milena Raappana

Vuonna 2018 tauolle jääneen yhtyeen Work From Home -kappale on noussut kuvastamaan ihmisten omaehtoista karateenia ja etätyöskentelyä.

Popyhtye Fifth Harmonyn vuonna 2016 julkaisema hittibiisi Work From Home on noussut neljän vuoden jälkeen viraaliksi koronaviruspandemian takia. 

Paper Magazine -julkaisu uutisoi vuonna 2018 tauolle jääneen kokoonpanon kappaleen yhtäkkiä nousseen tunnusmusiikiksi ihmisten kotiin eristäytymiselle ja etätöille.

Muun muassa Twitterissä käyttäjät sanovat Fifth Harmonyn ennustaneen pandemian tulevan. Yhtye tuskin osasi ennakoida musiikin teossaan koronavirusta, joka on aiheuttanut useiden yleisötapahtumien ja keikkojen peruuntumisen, mutta biisi toimii oivallisena piristyksenä tilanteeseen. Myös meemitehtailijat ovat ottaneet ilon irtin kappaleen yhteensopivuudesta pandemiaan. 

"Se, miten Fifth Harmony ennusti, että ihmisten täytyy omaehtoisesti olla karanteenissa ja työskennellä kotoa koronaviruksen takia... heidän VAIKUTUKSENSA."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Fifth Harmony kirjoitti Work From Home -kappleen koronaviruksesta."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Käsien desifiointiaineet taistelemassa koronavirusta vastaan."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Koronavirus kaikille."

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Fifth Harmonyn kappale ei ole ainoa, josta on luotu sosiaalisessa mediassa yhteys koronaviruksen ja popkulttuurin välille. Esimerkiksi Simpsonit-animaatiosarjan väitettiin ennustaneen pandemian synnyn yhdessä jaksossaan, jossa "Osaka-flunssa" leviää Japanista kuvitteelliseen Springfieldin kaupunkiin. 

Sosiaalisessa medissa Simpsonien "ennustusta" on kuitenkin käytetty myös negatiivisessa mielessä rasistisiin tarkoitusperiin, mistä sarjan toinen käsikirjoittaja Bill Oakley ei ole mielissään. Hänestä on kamalaa, miten sarjan tapahtumia väännetään ja annetaan ymmärtää, että koronavirus olisi aasialaisten suunnittelema. Hän myös pitää sarjan "ennustajan taitoja" liioiteltuina. 

Lue myös: Erikoinen tapa tarjoilla kahvia koronan takia huvittaa somessa - Italiassa kuvattu video leviää

Lue myös: Koronavirus täytti julkisuuden henkilöiden somet, reaktiot laidasta laitaan: 'Muutan etelänavalle'

Lähde: Paper Magazine

Kilpailut

Uusimmat