Koronavirus iski myös someen - Instagram ei julkaise uusia kasvofilttereitä pandemian takia

23.03.2020 15:45 - Milena Raappana

Somepalvelun suosittuja kasvofilttereitä ei päivitetä pandemian aikana.

Koronaviruspandemian sosiaalisessa eristäytymisessä teknologia ja sosiaalinen media ovat näyttäneet ihmisiä yhdistävän voimansa. 

Somen ja etenkin Instagramin filtteireiden ystäville on kuitenkin huonoja uutisia. Dazed-julkaisu uutisoi, että uusien kasvofilttereiden julkaisu viivästyy. 

Facebook, joka omistaa sekä Instagramin että filttereiden suunnitteluohjelman Spark AR:n, ilmoitti, ettei se julkista uusia filtteireitä toistaiseksi sosiaalisen eristäytymisen takia. Yhteisöpalvelu on lähettänyt työntekijänsä ja kasvofilttereidein moderoijat ja arvioijat kotiin työskentelemään. 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Tekijät voivat jatkaa Spark AR Hubin käyttöä ja jättää heidän efektejään ja päivityksiään myöhemmin arvioitavaksi. Jotkin meidän automaatiolla toimivat vahvistusprosessimme ovat edelleen aktiivisia, joten tekijät voivat saada palautetta ehdotuksistaan", Spark AR tiedottaa Facebook-sivullaan. 

Tiedotteessa kerrotaan, etteivät he voi antaa tarkkaa päivämäärä, milloin toiminta palautuu normaaliksi. Huono uutinen tämä on tietysti filttereiden faneille, mutta myös heille, jotka saavat elantonsa niiden tekemisestä. 

Viime vuonna Spark AR ilmoitti, että se poistaa palvelustaan kaikki filtterit, joiden lopputulos muistuttaa plastiikkakirurgialla tehtyjä toimenpiteitä. Päätöksen motiivina oli estää ruumiinhäiriöiden syntyminen, joissa ihmiset pyytävät plastiikkakirurgeja muokkaamaan kasvonsa filtteriä muistuttaviksi. 

Lue myös: Suositun vloggaajan nuorennusfiltteri petti kesken livelähetyksen - todelliset kasvot paljastuivat

Lue myös: Kissat järkyttyivät omistajiensa käyttämästä kasvofiltteristä - videoista nettihitti

Lähde: Dazed

Kilpailut

Uusimmat