Kuva: AOP

Koronavilkku-sovelluksen julkaisu sai vitsailijat villeiksi: "Mistä saa lisättyä kavereita?"

01.09.2020 11:45 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

THL:n sovelluksesta on väännetty vitsiä somessa.

Eilen maanantaina julkaistiin Koronavilkku-sovellus, jonka toivotaan auttavan koronavirukselle altistuneiden tavoittamisessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottaman sovelluksen kautta saa tiedon, jos on ollut koronatartunnan saaneen läheisyydessä ja näin mahdollisesti altistunut itse tartunnalle. Jos sovelluksen käyttäjällä todetaan koronatartunta, tästä tulee laittaa tieto sovellukseen, jotta mahdolliset altistuneet tavoitetaan.

Sovellus toimii tartuntojen jäljittämisessä sitä paremmin, mitä useampi sovelluksen lataa puhelimeensa. Yle kertoo, että tiistaiaamuun mennessä sovellusta oli ladattu jo 880 000 kertaa. Sovelluksen ensimmäisen kuukauden tavoitteeksi on asetettu miljoona latausta.

Koronavilkku on noussut suureksi puheenaiheeksi sosiaalisessa mediassa. Uusi kännykkäsovellus on saanut myös irvileuat vauhtiin, ja muun muassa Twitterissä sovelluksesta on vitsailtu.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Myös Jodelissa Koronavilkusta on revitty huumoria. Sovellusta on muun muassa verrattu muutaman vuoden takaiseen Pokémon Go -mobiilipelihittiin, jossa ihmiset sankoin joukoin keräilivät Pokémon-hahmoja julkisilla paikoilla.

”Tää koronavilkku on uusi Pokémon Go. Porukka lähtee metsästämään sairastuneita.”

”Ootteko jo asentanut tuota Koronavilkku-peliä? Ihan hauska, vähän kuin Pokémon Go. Aktivoi ihmisiä, kun ei voi kotona pelata, vaan pitää liikkua. Itse oon saanut jo 2 koronaa kerättyä.”

Lue myös: Kuinka käy syksyn keikkojen? Järjestäjät vaativat ohjeistuksia ajoissa: "Pöyristyttävää sekoilua"

Lue myös: Lola Odusoga kertoi tyrmistyneensä kaupassa: "Edelleen jengi suhtautuu maskeihin näin"

Lähteet: Yle, Koronavilkku

Kilpailut

Uusimmat