Kuva: Shutterstock

Kauhuelokuvissa uusi trendi, jolla tavoitellaan suurempia yleisöjä - näkyy etenkin aihevalinnoissa

30.10.2020 17:15 - Emmi Moilanen

Kauhuelokuvat pyrkivät nykyisin ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin.

Vuonna 2020 kauhuelokuvat tarjoilevat katsojalle tavan kokea erilaista tunteiden kirjoa, mutta elokuvat pureutuvat yhä useammin myös ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Helsingin yliopiston akatemiatutkija Outi J. Hakola kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että tämä trendi on ollut näkyvillä erityisesti viimeisen 5-10 vuoden aikana.

- Kauhuelokuvilla on vahva linkki ihmisen kokemuksellisuuteen, joka sitä kautta synnyttää houkuttelevan tavan kokea erilaisia tunteita. Kauhu pystyy käsittelemään vertauskuvallisesti monia erilaisia, isojakin kysymyksiä. Niihin voi löytää halutessaan yhteiskunnallisen tai kriittisen näkökulman. Eri katsojat ehkä myös painottavat eri tavalla, että kumpi osa-alueista heitä viehättää.

Hakola kertoo, että kauhun suosiota selittää osaltaan myös se, että elokuvat ovat usein ”takuuvarma paketti.”

- On perjantai-ilta ja töissä tai koulussa on ollut pitkä viikko, ja on olo, että haluaisi katsoa elokuvan, joka jollain tapaa sykähdyttää. Kauhu on sellainen helppo tapa.

- Kauhuelokuvan historiaan kuuluu myös B-luokan elokuvien maine mutta sekin on usein hyväksyttävää, ihmiset olettavat, että kauhuelokuva voi olla myös huono. Sen ei tarvitse olla maailman paras elokuva, katsoja voi vaikka nauraa niille yrityksille, joilla yritetään tunteita synnyttää. Kauhussa huonolaatuisuus ei tarkoita sitä, että se olisi haitallista katsojaluvuille, Hakola jatkaa.

Kauhuelokuvien päämääränä onkin luoda tunneyhteys – tarkoituksena on sykähdyttää, pelottaa tai kauhistuttaa katsojaa. Elokuvat voivat antaa avaimia myös epävarmuuden käsittelyyn tai synnyttää mielihyvän tuntemuksia siitä, että omaa suhdetta pelottavaan tai vaikeaan asiaan tulee käsitelleeksi.

- Ollakseen hyvä kauhuelokuva, sen pitää pystyä luomaan tämä yhteys, Hakola selittää ilmiötä.

Kauhu ei ole enää pelkkää kauhua

Hakola kertoo, että on olemassa tietty seikka, joka on herättänyt kauhuun erikoistuneiden yleisöjen sisällä paljon keskustelua. Kyse on kauhuelokuvien suhteesta ruumiillisuuteen ja siitä, millaiset väkivaltaiset piirteet menevät elokuvassa liian pitkälle.

- Suhde ruumiillisuuteen ja se, kuinka pitkälle väkivalta viedään, jakaa yleisöjä. Onko se itsessään pelottavaa vai onko kauhu parempaa silloin, kun puhutaan älyllisestä tai jännittävän tunnelman kautta rakennetusta kauhusta? Eikä niin, että kauhua haetaan vain jollain tapaa halvemmilla keinoilla; tekoverellä ja sisälmyksillä.

Viime vuosien aikana kauhuelokuvien tekijät ovat ryhtyneet tavoittelemaan aiempaa rohkeammin valtavirtayleisöä. Hakola kertoo tekijöiden pyrkivän siihen, että elokuva toimisi myös niille ihmisille, jotka eivät katso kauhuelokuvia.

- He usein haluavat puhua niin, etteivät määrittele sitä omaa elokuvaansa kauhuna, vaan määrittelevät sen esimerkiksi kauhudraamaksi.

Hakola kertoo, ettei kauhu ole enää pelkkää kauhua, vaan kauhun elementeillä puhutaan nyt aiempaa isommille yleisöille.

- On tullut paljon ja ihan uudella tavalla esimerkiksi rotuasioiden käsittelyä kauhuelokuvaan. Pyritään ottamaan paljon enemmän yhteiskunnallisesti kantaa ja saada ääni osaksi erilaisia yhteiskunnallisia keskusteluja, Hakola toteaa ja lisää, että esimerkiksi Oscar-ehdokkaanakin ollut Get Out -elokuva vuodelta 2017 oli aloittelemassa tätä trendiä.

Suosio korostuu erityisesti syksyisin

Halloweenin alla kauhuelokuvien suosio tuntuu voimistuvan, ja elokuvissa nähdään paljon samantyyppisiä, kansanperinteestä ja kekrikulttuurista kumpuavia hahmoja, jotka pelottavat ja liittyvät myös kuolemaan.

Hakola kertoo, että kauhuelokuvilla on vankka ”peruskannatuksensa” läpi vuoden mutta selkein ajankohta suosiossa painottuu syksyyn.

- Nimenomaan nämä synkkenevät illat, marraskuu kun sade osuu ikkunaan, luo sen hyvän tunnelman. Jos yrittää keskikesällä juhannuksena katsoa kauhuelokuvaa, on vaikea saada samanlaista tunnelmaa. Elokuvilla on kannatuksensa läpi vuoden mutta selkein ajankohta sijoittuu tähän pimeyteen, Hakola kuvailee.

Lue myös: Netflix julkaisi hyytävän trailerin - tällä kertaa kyseessä ei ole perinteinen kummitustarina

Lue myös: Blair Witch Project oli monelle suomalaisteinille ahdistava kokemus: "Koko kroppa meni sekaisin"

Lue myös: 10 ahdistavaa kauhukohtausta - Netflix julkaisi videon, joka "saa sinut kiljumaan"

Kilpailut

Uusimmat