Kuva: Shutterstock

Koronavuosi lisäsi koiranpentujen kysyntää - samankaltainen ilmiö nähty Suomessa kahdesti aiemminkin

22.01.2021 17:15 - Emmi Moilanen

Suomen suosituimmat koirarodut olivat vuonna 2020 labradorinnoutaja, jämtlanninpystykorva ja saksanpaimenkoira.

Kennelliitto uutisoi koronapandemian lisänneen koiranpentujen kysyntää ja liittoon rekisteröitiin lähes 49 000 koiraa viime vuonna. Rekisteröintien määrä kasvoi yli kahdeksalla prosentilla vuoden 2019 lukuun verrattuna.

- Oli odotettavissa, että rekisteröintien määrä kasvaa koronapandemian myötä, kun ihmisillä on enemmän aikaa olla kotona koiran kanssa, Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen kertoo Kennelliiton tällä viikolla julkaisemassa uutisessa.

Lehkonen toteaa Voice.fi:n haastattelussa, että kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö.

- 90-luvun alun lama ja vuoden 2008 finanssilama aiheuttivat suht voimakkaasti lisääntyneen pentujen kysynnän pariksi vuodeksi. Sen jälkeen se sitten tasaantui taas.

Kolmen suosituimman koirarodun kärki pysyi vuonna 2020 samana kuin edeltävänäkin vuonna. Eniten rekisteröitiin labradorinnoutajia, jämtlanninpystykorvia ja saksanpaimenkoiria. Rekisteröintimäärissä suurin kasvu verrattuna edeltävään vuoteen oli cockerspanieleilla, jackrusselinterriereillä ja kääpiösnautsereilla. Kennelliittoon rekisteröitiin vuonna 2020 koiria yhteensä 298 rodusta.

Kiinnitä poikkeusaikana koulutuksessa huomiota erityisesti yhteen seikkaan

Koronapandemian aikana useat ovat siirtyneet etätöihin ja nyt kotona vietetäänkin huomattavasti enemmän aikaa kuin normaalisti. Vaikka pennun kanssa on ihanaa olla kotona, runsas yhdessäolo voi tuoda haasteensa myös koulutukseen.

Lehkosen mukaan erityisesti yhteen seikkaan on tärkeää kiinnittää nyt huomiota.

- Yksi asia mikä eroaa aiemmasta, on se, että jos etätyö muuttuukin myöhemmässä vaiheessa niin, että joudutaan taas olemaan muualla. Koiran totuttaminen siihen, että ollaan pois kotoa, pitää aloittaa pentuvaiheessa, hän painottaa.

Pentuaikana tulee huolehtia myös siitä, että koira saa riittävästi lepoa. Tähän on erityisen tärkeää panostaa silloin, kun perhe viettää suurimman osan ajastaan kotona.

- Etenkin lapsiperheille korostetaan sitä, että lasten pitää antaa pennun nukkua silloin, kun se rupeaa nukkumaan.

Yksinoloharjoituksiin panostamisen lisäksi Lehkonen toivoo, että uudet koiranomistajat sosiaalistavat koiransa hyvin, ja opettavat niille perustottelevaisuutta. Jos pennunkoulutuksessa ilmenee ongelmia, joihin ei tunnu löytyvän ratkaisua, asiaa ei pidä jäädä pähkäilemään yksin.

- Mikä tahansa ongelma tulee, pitää ottaa yhteys koiran kasvattajaan. Se on paras tietolähde, Lehkonen huomauttaa.

- Siitä itseasiassa tuntee hyvän kasvattajan, että hän haluaa häneen pidettävän yhteyttä ja on jopa huolissaan kasvateistaan, Lehkonen jatkaa.

Kasvattajan puoleen on hyvä kääntyä myös siinä tilanteessa, kun harkitsee lemmikistään luopumista.

- Rotujärjestöillä on omia rescuekoiralistoja tällaisissa tapauksissa, jos tulee sairastuminen tai muu tilanne, jossa koirasta joudutaan luopumaan. He välittävät sitten uusiin koteihin näitä pentuja tai aikuisia koiria, Lehkonen kertoo.

Lehkosen mukaan tällaisia tilanteita pentujen kanssa tulee yleensä harvoin. Ongelmat ilmaantuvatkin niissä tilanteissa, joissa pennun ottamista ei ole harkittu riittävästi.

- Ei ole tajuttu, millainen on noin kahdeksan viikon ikäinen pentu, kun ne luovutetaan. Se ei ole vielä sisäsiisti ja jos se pissaa tai kakkaa paimentolaismatolle, se saattaa olla jollekin järkytys, hän jatkaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jackrusselinterrieri ylsi kahdeksannelle sijalle Suomen suosituimpien koirarotujen listalla vuonna 2020. (kuva: Shutterstock)

Valitse rotu tarkasti ja harkiten

Lehkonen antaa muutaman tärpin, joita koiranpennusta haaveilevan on hyvä kysyä itseltään ennen lemmikkiin sitoutumista. Hän muistuttaa, että eläimestä tulee perheenjäsen jopa 10-15 vuodeksi ja suunnittelu onkin hyvä aloittaa tästä lähtökohdasta. On tärkeää, että ”oikea rotu valikoituu oikeaan paikkaan, oikeille ihmisille.”

- Sitten voi miettiä koiran kokoa. Tarvitseeko autoa vaihtaa, kun se pikkuinen pentu on aikuinen? Jos ei ymmärrä turkinhoidosta, ei kannata mitään hankalaa turkkirotua ottaa, vaan ottaa sellaisen rodun, jonka turkki ei vaadi ylimääristä hoitoa, Lehkonen listaa.

Tärkeää on ottaa huomioon myös rodun liikunnan tarve ja se, pystyykö eläimelle tarjoamaan aktiviteetteja riittävästi.

- Kennelliiton sivuilla on neuvoja pennun hankintaan ja rodun valintaankin. Myös rotujärjestöiltä ja kasvattajilta saa tietoa hyvin hankittua, Lehkonen ohjeistaa alkuun omasta koiranpennusta haaveilevaa.

Lue myös: Puriko koiraa käärme? Yleinen tapa toimia saattaakin olla vahingollinen

Lue myös: Suomi mainittu! Helsinki-Vantaan koronakoirat ihastuttavat maailmalla

Lähde: Kennelliitto

Kilpailut

Uusimmat