Kuva: Shutterstock

Somessa villitsee koko maailman kattava radiosivusto - "Cooleinta ikinä!"

18.02.2021 22:15 - Iiro Myllymäki

Radio Garden -sivustolta voi helposti kuunnella tuhansia kanavia ympäri maailman.

Netissä villitsee tällä hetkellä Radio Garden -sivusto, jolta pääsee kuulemaan radiokanavia maailman ympäri. Sivusto on karttamuotoinen, eli maapalloa pyöräyttelemällä ja zoomailemalla pääsee kuuntelemaan radiokanavia maailman eri kolkista. Kartalla näkyvät vihreät pallot edustavat eri kaupunkeja ja niissä kuuluvia radiokanavia. Radio Garden ei kotisivullaan kerro tarkalleen, kuinka monta kanavaa se pitää sisällään. Heti Radio Gardenin lanseerauksen jälkeen kanavia oli Independentin mukaan noin 8000.

Radio Garden on kehitetty Alankomaissa osana tutkimusprojektia, jossa pohdittiin radion ja identiteetin yhteyksiä. Sivusto tuli julkiseksi loppuvuodesta 2016 ja se herätti heti paljon kiinnostusta. Nyt, alkuvuodesta 2021, sivu on kerännyt lisää huomiota ja monet ovat hehkuttaneet Radio Gardenia esimerkiksi Twitterissä. Paljon huomiota on saanut esimerkiksi toimittaja David Poguen twiitti.

”Tämä on cooleinta ikinä! Google Earth -tyyppinen representaatio planeetasta. Jokainen vihreä pallo on radiokanava. Voit klikata mitä palloa tahansa kuunnellaksesi. Tämä on kuin kulttuurista teleportaatiota. Tämän parissa voisi viettää monta tuntia”, Pogue kirjoittaa Twitterissä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Twiitin alla monet ovat niin ikään jakaneet innostuneet tuntemuksensa palvelusta.

”Tämä on hieno, koska on niin paljon variaatiota. Jos jokin ei enää kiinnosta, on tuhansittain muita kanavia kuunneltavana. Mietin tosin, montako kanavaa täältä puuttuu, sillä suurin osa oman paikkakuntani paikallisista kanavista ei ole täällä.”

”Löysin tämän viime viikolla. Löysin mahtavan 80-luvun musiikkia soittavan kanavan Islannin Reykjavikista.”

”Tämä on ällistyttävä. Koko maailman radio.”

Radio Gardenista on saatavilla myös mobiiliapplikaatio.

Lue myös: Matti Airaksinen tekee paluun radioon – ottaa haltuunsa Novan Retroperjantai-ohjelman

Lähteet: Radio Garden, Radiodays Europe, Independent

Kilpailut

Uusimmat