Kuva: Shutterstock

Lapsi jätti siivojalle omia ohjeitaan - äiti halusi opettaa tärkeästä asiasta

16.05.2021 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Äiti oli jakanut videon TikTok-palvelussa, josta siitä oli noussut viraalihitti.

TikTok-käyttäjä movementonyourshoulderin julkaisema video on noussut viraalihitiksi.

Videolla nainen nimittäin kertoo, että hänen lapsensa oli alkanut jättää siivojalle omia pyyntöjään, jotka olivat saaneet äidin nolostumaan.

Esimerkkivideolla lapsi on pyytänyt siivoojalta, että pukisi housut lelulleen.

"Siivojamme lähetti minulle viestin, että 6-vuotias lapseni on alkanut jättää ohjeita hänelle", äiti kertoo videolla ja julkaisi kuvan nukesta. Vastaavia tilanteita oli ollut naisen mukaan useampia.

Video on kerännyt satoja tuhansia tykkäyksiä, tuhansia kommentteja sekä tuhansia jakoja. Lopulta äiti paljastaa, että kyseinen hetki oli tapahtunut vuonna 2016 ja lapsi on ottanut opikseen.

- Hän oli tuolloin kuusi ja keskustelimme paljon siitä, että tällainen käytös ei ole hyväksyttävää. Hän on kasvanut paljon kunnioittavammaksi ja empaattisemmaksi.

Näet videon alta tai täältä.

@movementonyourshoulder

There are many more. Thanks a lot @ellisleaa .

♬ original sound - Claudia Stuto

Lue myös: Perheen koti tuomittiin somessa "liian täydelliseksi" - ymmärrätkö syyn?

Lue myös: Mies löysi astianpesukoneen, kun oli asunut talossa kaksi vuotta - syy varsin erikoinen

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat