Kuva: AOP

Spotify on poistanut yli 20 000 koronaan liittyvää podcast-jaksoa alustaltaan

27.01.2022 12:15 - Iiro Myllymäki

Muusikko Neil Young on syyttänyt Spotifyta koronaan liittyvän valheellisen tiedon levittämisestä suositussa podcastissa.

Spotifyn ja muusikko Neil Youngin, 76, välille on kehkeytynyt kiista, jonka yhteydessä Young on syyttänyt striimauspalvelua koronaan liittyvän valheellisen tiedon levittämisestä. Young on nostanut esiin Joe Roganin vetämän suositun podcastin, jossa muusikon mukaan levitetään ”elämää uhkaavaa disinformaatiota koronasta”. Tätä aiemmin sadat tieteentekijät, professorit ja julkisen terveyden asiantuntijat olivat vedonneet Spotifyhin, jotta palvelu poistaisi Roganin podcastin yhden jakson. Ryhmittymän mukaan jaksossa, jossa haastatellaan lääkäriä ja tartuntatautien asiantuntijaa Robert Malonea, levitetään ”useita virheellisiä väittämiä koronarokotteista”. Asiasta kertoo muun muassa New York Times.

Neil Young (kuva: AOP)

Spotify on vastannut vaatimuksiin kertomalla, että sen alustalta on jo poistettu monia koronavirukseen liittyviä podcast-jaksoja.

- Haluamme, että kaikki maailman musiikki ja audiosisältö on saatavilla Spotifyn käyttäjille. Tämän pyrkimyksen mukana tulee paljon vastuuta siitä, että kuuntelijoiden turvallisuus ja sisällöntuottajien vapaus ovat tasapainossa. Meillä on käytössä yksityiskohtaiset säännöt sisällöstä, ja olemme poistaneet yli 20 000 koronaan liittyvää podcast-jaksoa pandemian alkamisen jälkeen, Spotifysta tiedotetaan.

Joe Rogan (kuva: AOP)

Spotifyn säännöissä todetaan, että kiellettyä sisältöä ovat tekijänoikeuksien vastainen, laiton ja vihamielinen sisältö. Säännöissä ei suoraan puhuta disinformaatioksi laskettavan sisällön jakamisesta. Spotify määrittää, että se voi poistaa alustaltaan sääntöjen vastaista sisältöä.

Kiistan nostanut The Joe Rogan Experience -podcastin jakso on edelleen Spotifyssa.

Neil Young ilmoitti tiistaina nettisivuillaan julkaistussa kirjeessä haluavansa kaiken musiikkinsa pois Spotifysta. Hän kirjoitti, että Spotifyn tulee tehdä valinta hänen ja Joe Roganin podcastin välillä. Kyseinen kirjoitus poistettiin pian miehen nettisivuilta, mutta hän jatkoi toisessa kirjoituksessaan Spotifylle suuntaamaansa kritiikkiä.

”Valheita myydään rahaa vastaan”, Young muun muassa kirjoitti.

Spotify ilmoitti keskiviikkona, että se on alkanut poistaa Youngin musiikkia alustaltaan. Vielä torstaina aamulla artistin musiikkia oli kuultavissa Spotifyssa. Hänen Spotifyssa suosituin kappaleensa Heart of Gold on kerännyt palvelussa yli 230 miljoonaa kuuntelukertaa.

New York Times kertoo, että The Joe Rogan Experience -podcast on Spotifyn suosituin podcast. Kyseessä on Spotifyssa eksklusiivisesti jaettava podcast.

Lue myös: Entinen Metallica-basisti Jason Newsted jakoi videon, jossa esittää Neil Youngin klassikkokappaleen

Lue myös: Spotify paljasti vuoden 2021 kuunnelluimmat artistit Suomessa - kakkosena todellinen yllätysnimi

Lähteet: New York Times, Spotify

Kilpailut

Uusimmat