Kuva: Shutterstock

Huijausviesteissä on nyt uusi trendi, johon on helppo retkahtaa - Poliisi kertoo, mitä on syytä varoa

20.07.2022 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Heinäkuun aikana tapauksia on raportoitu useita.

Kesän aikana on veronpalautukset ovat monille ajankohtaisia, ja sen vuoksi myös erilaiset huijarit ovat löytäneet uuden kohdan johon iskeä. Poliisi varoittaakin sivuillaan, että on saanut heinäkuun aikana useita ilmoituksia huijausyrityksistä väitetysti esimerkiksi verohallinnon nimissä.

Viestejä on lähetetty niin sähköpostilla kuin tekstiviestilläkin. Huijauksissa lähettäjä tekeytyy olevansa verohallinnon asialla ja viestissä pyydetään esimerkiksi availemaan linkkejä tai syöttämään pankkitunnuksia. Poliisi muistuttaa, että näin ei kuitenkaan missään nimessä pidä tehdä.

"Tällainen viesti kannattaa poistaa heti ja olla avaamatta sitä. Jos olet avannut viestin, älä avaa siinä olevia liitteitä tai linkkejä, koska voit saada niistä koneeseesi haittaohjelman", Poliisin tiedotteessa ohjeistetaan.

Tiedotteessa jatketaan, että pankkitunnuksia udeltaessa hälytyskellojen on aina syytä soida, sillä viranomaistahot eivät koskaan kysele tällaisia tietoja esimerkiksi tekstiviestillä tai puhelimessa. Viestin aitouden voi aina myös tarvittaessa varmistaa soittamalla yrityksen viralliseen numeroon ja selvittämällä asian.

Lue myös: Poliisi varoittaa tien päällä tällä hetkellä vaanivasta vaaratekijästä: "Riski on todella suuri"

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat