Kuva: JHL/Esko Jämsä

Lakko laajenee - myös lentoliikenne pysähtyy Suomessa kokonaan

22.01.2024 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

JHL:n varapuheenjohtaja vihjaa, että lakoille ei näy loppua, mikäli hallitus ei neuvottele kaavailemistaan heikennyksistä työntekijöiden oikeuksiin.

Helmikuun alun lakko sotkee yhä useampien suunnitelmat, sillä jo aiemmin ilmoitetun PAMin lakon lisäksi lakkoon menee nyt myös ammattiliitto JHL, mikä tarkoittaa muun muassa kaiken kaupallisen lentoliikenteen pysähtymistä Suomessa.

Lakko seisauttaa kaupallisen lentoliikenteen 1.-2. helmikuuta. Samana ajankohtana lakko sulkee myös esimerkiksi ruokakaupat sekä monia siivous- ja kiinteistönhuoltopalveluita.

Liiton varapuheenjohtaja Håkan Ekström sanoo, että hallituksen toimet työntekijöiden aseman heikentämiseksi eivät jätä palvelualojen työntekijöille juurikaan muita vaihoehtoja kuin ottaa kovat työtaistelutoimet käyttöön. Lakon käytännön seurausten kohdistuminen kansalaisiin on Ekströmin mukaan harmillista, mutta tilanteessa välttämätöntä.

- Lakko on poliittinen työtaistelu, jota ei ole suunnattu työnantajia vastaan. Ymmärrän, että lakko aiheuttaa vaikeuksia ja harmia monelle matkustajalle. Meillä ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja kuin koventaa lakkoja entisestään. Hallitus ajaa sanelullaan Suomen työmarkkinat päin seinää. Tilanteeseen pitäisi hakea laajoja ratkaisuja neuvottelemalla.

JHL on järjestänyt viime vuoden aikana useita poliittisia lakkoja, eikä Ekströmin mukaan loppua ole vieläkään näkyvissä, mikäli hallitus ei ole valmis neuvottelemaan kaavailemistaan päätöksistä.

- Hallitus aikoo vähentää työntekijöiden turvaa, heikentää työehtosopimusten sitovuutta ja rajoittaa työntekijöiden lakko-oikeutta. Hallitusohjelman tavoitteet ovat kuin suoraan elinkeinoelämän vaalitavoitteista. Emme voi katsoa toimettomina, kun jäseniltämme ollaan viemässä keinot puolustaa kunnollisia työehtoja.

Lue myös: Lakko tulee - sulkee muun muassa käytännössä kaikki ruokakaupat

Lähde: JHL

Kilpailut

Uusimmat