Kuva: Shutterstock

Jukupätkä ja pipolätkä - sanakirjaan hyväksyttiin yli 400 uutta sanaa

31.03.2024 22:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Monesti sanan lisäämisen taustalla on esimerkiksi sanan ajankohtaisuus.

Kotimaisten kielten keskuksen ylläpitämän Kielitoimiston sanakirjaan hyväksyttiin tänä keväänä jopa 400 uutta sanaa

Uudet sanalisäykset ovat sanoja, jotka ovat esimerkiksi ajansaatossa vakiintuneet käyttöön tai niille on nykyaikana ilmennyt uusi tarve tai merkitys. Kaikista uusimpia villityksiä Kielitoimiston sanakirjaan ei kuitenkaan tyypillisesti oteta. 

Tänä keväänä lisätyt sanat ovat nekin kuitenkin melko ajankohtaisia ja kertovat yhteiskunnallisista ilmiöistä. Sanakirjaan lisättiin muun muassa sanat jokaisenoikeus ja reaktiovideo.

Toisaalta kaikki sanat eivät ole niinkään juuri tähän hetkeen sidottuja, vaan sinänsä jo pitkään puheessa käytettyjä kuten sanat estolääke, maistelumenu tai sadetutka. Näiden lisäksi sanakirjaan lisättiin muun muassa sanat arkikielistyä, bäkkäri, fleda, huoli-ilmoitus, jakeluvelvoite, jukupätkä, kaverillinen, kikkakolmonen, kosahtaa, kulttuurisota, mässy,näreissään, pentutehtailu, pesimälaji, pipolätkä, päälleliimattu, pörssisähkö, reaaliansioindeksi,sovitusti ja ääk.

Sanojen lisäämisen ohella Kielitoimiston sanakirjassa myös säännöllisesti päivitetään vanhojen sanojen merkityksiä. Esimerkiksi sanan levyjuontaja yhteyteen lisättiin merkintä siitä, että sana on jo vanhentunut, sillä sen on vakiintuneesti puhekielessä korvannut sana DJ. 

Lue myös: Suomen kieleen ilmestyi keväällä täysin uusi sana, jota sinäkin lienet käyttänyt - arvaatko jo mikä?

Lue myös: Tiedätkö, mitä eri murresanat tarkoittavat? Tee testi ja selvitä oletko todellinen murremestari

Lue myös: 10 sanaa, jotka hyvin monet kirjoittavat vieläkin väärin

Lähde: Kotimaisten kielten keskus

Kilpailut

Uusimmat