Kuva: Shutterstock

Paljonko kesälomaan varataan keskimäärin rahaa? LähiTapiolan kysely selvitti

10.06.2024 14:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Noin neljännes suomalaisista kertoo käyttävänsä kesälomaan aiempaa vähemmän rahaa.

LähiTapiolan tuoreen kyselytutkimuksen mukaan noin neljännes suomalaisista sanoo käyttävänsä tänä vuonna lomailuun vähemmän rahaa kuin aiemmin. Keskimääräinen kesälomabudjetti on tänä kesänä 1050 euroa. Noin joka kymmenes aikoo sen sijaan selvitä lomastaan satasella. 

– Inflaation jäljiltä monen talous on tiukalla. Tilastokeskuksen kyselyissä velkaantuvien kotitalouksien osuus on parissa–kolmessa vuodessa tuplaantunut noin kolmesta prosentista noin kuuteen prosenttiin. Myös säästöjään käyttävien osuus on selvästi noussut, ja yhteensä noin 15 prosenttia kotitalouksista kokee, etteivät säännölliset tulot tohdi riittää elämiskustannuksiin. Näin ollen ei ole yllätys, että aiempaa suurempi osa suomalaisista joutuu pitämään lomabudjettinsa hyvin pienenä, ekonomisti Hannu Nummiaro LähiTapiola Varainhoidosta sanoo tiedotteessa. 

Nummiaron mukaan budjetit eivät ole selkeästi aiempia vuosia pienempiä, mutta inflaation vuoksi samalla rahalla saa tätä nykyä vähemmän.

– Tässä huomaa inflaation vaikutuksen selvästi: suomalaiset sanovat käyttävänsä lomailuun tänä vuonna vähemmän rahaa, mutta samalla kyselyn mukaan lomabudjetit ovat pysyneet euroina ennallaan. Rahaa siis käytetään yhtä paljon kuin ennenkin, mutta hintojen nousun vuoksi sillä saa vähemmän, arvioi ekonomisti Nummiaro sanoo.

Suurin kuluerä monille on ruoka. Ruoan lisäksi kesälomalla aiotaan käyttää rahaa harrastuksiin, mökkeilyyn, hankintoihin ja kodin tai kesämökin remontointiin. Ulkomaanmatkalle sen sijaan suuntaa noin joka neljäs. 

Lue myös: Loman suorituspaineet ja fomo voivat varjostaa kesää - psykoterapeutti kertoo, mistä on kyse ja mikä avuksi

Lähde: LähiTapiola

Kilpailut

Uusimmat