Kuva: Shutterstock
Tämä on perhoslajistoltaan Suomen rikkain kunta
Jyväskylän yliopiston tutkijat selvittivät suomalaisten kuntien perhoslajimääriä.
Jyväskylän yliopiston tutkijat selvittivät suomalaisten kuntien perhoslajimääriä Suomen Lajitietokeskukseen vuosien 2001–2020 välillä ilmoitetun kolmen miljoonan perhoshavainnon avulla.
Tutkijoiden havaintojen mukaan lajimäärät olivat pienempiä pohjoisissa kunnissa. Kaikista lajirikkaimmaksi osoittautui tiedotteen mukaan Kotka. Myös Kotkan naapurikunnissa Haminassa ja Pyhtäällä perhoslajisto oli lähes yhtä runsasta.
Kaikkiaan tutkimukseen valittiin 878 kotimaista perhoslajia. Suuri perhoslajimäärä kunnassa tarkoittaa myös suurta kasvilajimäärää, sillä moni perhoslaji kykenee elämään vain yhdellä tai muutamalla kasvilajilla.
- Suuri kasvi- ja perhoslajimäärä osoittaa kunnassa olevan myös lukuisia erityyppisiä elinympäristöjä. Esimerkiksi Kotkassa on meren rannan lisäksi suuri suoalue Valkmusan kansallispuistossa, kertoo yliopistonlehtori Anssi Vähätalo Jyväskylän yliopistosta.
Uhanalaisia lajeja on yleisesti eniten etelärannikolla. Kaikkein uhanalaisin perhosyhteisö oli Enontekiöllä, vaikka siellä perhoslajien kokonaismäärä oli pienin.
- Enontekiöläisiä perhosia uhkaa ilmaston lämpeneminen, sillä tunturiylängöllä elävät lajit kuten tundrahopeatäplä eivät valitettavasti pysty siirtymään pohjoiseen edessä olevan Jäämeren takia. Vaikka Enontekiö ei voi juuri mitään ilmastonmuutokselle, kehittämällä kestävää pohjoista luontoa kunnioittavaa matkailua voidaan käydä viivytystaistelua pohjoisten lajien sukupuuttoa vastaan, arvelee Vähätalo.
Lue myös: Korkeasaari aloittaa erittäin uhanalaisen perhoslajin suojelun
Lähde: Jyväskylän yliopisto