Kuva: AOP/Vesa Pöppönen

HS-gallup: SDP:n johto kasvaa - vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ensimmäistä kertaa vuosiin tasan

19.06.2025 09:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Kokoomus jää uudessa kannatusmittauksessa selvästi SDP:n taakse.

SDP:n johto Suomen suosituimpana puolueena on kasvanut jo merkittäväksi, selviää Helsingin Sanomien tuoreesta kannatusmittauksesta.

Helsingin Sanomien Verianilla teettämän mielipidetutkimuksen mukaan SDP:n kannatus on jo 25,2 prosenttia. Kaula nykyiseen pääministeripuolue kokoomukseen kasvaa, sillä sen kannatus on laskenut 19,8 prosenttiin. SDP johtaa siis jo yli viidellä prosentilla, mikä on jo merkittävä ero. 

Kannatusmittauksessa poikkeuksellista on sekin, että ensimmäistä kertaa vuosiin perussuomalaiset ei enää ole vasemmistoliiton edellä, vaan puolueet olisivat nyt 10 prosentin kannatuksellaan tasan. Edellisen kerran perussuomalaiset ei ollut vasemmistoliiton edellä vuonna 2018. Perussuomalaisten kannatus on laskenut puolueista voimakkaimmin, sillä vahvimmillaan se oli 20 prosentin tuntumassa. 

Myös keskustan kannatus on noussut merkittävästi tämän kevään kannatusmittauksissa. Nyt tehdyssä kannatusmittauksessa sen suosio on jo 15,7 prosenttia, mikä on selvästi enemmän kuin vuosiin.

Samalla on laskenut hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus, joka on nyt alhaisempi kuin koskaan. Yhteenlaskettu kannatus on tällä hetkellä 37,3 prosenttia.

Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 4 083:a henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

Lue myös: Vaaleissa annettiin kymmeniätuhansia hylättyjä ääniä - yleisimmät syyt äänen hylkäämiseen ovat selvät

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.