Kuva: AOP
Poliisiksi tekeytyneet soittajat ovat saaneet huijattua suomalaisilta jo yli 150 000 euroa
Soittajat ovat onnistuneet uskottelemaan uhrit siirtämään varoja huijareiden tileille.
Poliisin tiedossa on huijausten sarja, jossa poliiseiksi tekeytyneet henkilöt ovat saaneet puhelimitse uhreiltaan huijattua yhteensä yli 150 000 euroa rahaa.
Huijarit ovat poliiseina esiintyen soittaneet uhreilleen ja väittäneet, että näiden varoja ollaan anastamassa ja tarjonneet rikosten estämiseksi "turvatilejä", jotka todellisuudessa ovat kuuluneet huijarille itselleen tai rikokseen liittyville henkilöille. Varastetuista rahoista suurin osa on edelleen kadoksissa.
Rikossarja on alkanut huhtikuussa 2024, ja suurin osa soittojen uhreista on asunut Länsi-Uudenmaan ja Itä-Suomen alueilla.
Tutkinnan edetessä on selvinnyt, että rikossarjan keskeiset epäillyt ovat poistuneet Suomesta Espanjaan ja jatkaneet rikosten toteuttamista sieltä käsin. Poliisi on jo tehnyt rikoskokonaisuuteen liittyen kiinniottoja, mutta muiden henkilöiden osallisuutta sarjaan selvitetään yhä.
− Poliisi kuitenkin otti lauantaina 14.6. Ruotsista Suomeen saapuvalta laivalta kiinni kaksi noin 21–23-vuotiasta miestä, jotka olivat aiemmin Suomesta Espanjaan poistuneet. Selvitämme nyt heidän osuuttaan rikossarjaan ja Espanjasta käsin tehtyihin huijaussoittoihin. Käräjäoikeus vangitsi miehet epäiltynä törkeistä petoksista 18.6. Toinen keskeinen tutkinnan suunta liittyy turvatileihin eli epäiltyihin, joiden tileille asianomistajat ovat varojaan siirrelleet. Poliisilla selvittää kesän mittaan heidän roolejaan rikoskokonaisuudessa, rikoskomisario Janne Saari kommentoi.
Lue myös: Asiakas yritti maksaa väärennetyllä rahalla Oulussa
Lue myös: Kadonneen pohjalaisperheen auto on löytynyt, kertoo poliisi
Lähde: Poliisi