Kuva: Shutterstock

Sisävesillä on jo paikoittain havaittu hieman sinilevää

19.06.2025 17:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Sinileväkausi on saanut rauhallisen alun tänä vuonna.

Sinilevähavaintojen määrä on alkukesälle tyypillisesti vielä melko maltillinen, kertoo Suomen ympäristökeskus. Rannikkoalueilla sinilevää on havaittu ajankohtaan nähden jopa hieman tavanomaista vähemmän, ja myös avomerialueilla tilanne on pysynyt normaalina.

Valtakunnallisessa sinileväseurannassa on tällä hetkellä mukana 246 aktiivista havaintopaikkaa sisävesillä.

Kahdella valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoista on havaittu runsaasti sinilevää ja 15:llä hieman sinilevää.

On hyvä muistaa, että tähän aikaan vuodesta vedessä voi esiintyä myös havupuiden siitepölyä, joka saattaa erehdyttävästi muistuttaa sinilevää.

Viikon 25 sinileväseurannan havainnot voi katsoa kartasta täältä

Lue myös: HS: Kolme karannutta biisonia on ammuttu

Lue myös: Kyselytutkimus selvitti, mikä on suomaisten ykköstoive mökkituliaiseksi

Lue myös: Vaalea kukkamekko kahdella tapaa - Amal Clooney ja kuningatar Letizia esittelivät omat variaationsa

Lähde: Suomen ympäristökeskus

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.