Kuva: Shutterstock
Koivun siitepölykausi oli tänä vuonna poikkeuksellisen pitkä
Kukinta-aikaa pidensi muun muassa viileä jakso keväällä.
Koivun siitepölykausi oli tänä vuonna poikkeuksellisen pitkä, selviää Turun yliopiston tiedotteesta. Koivun siitepölykautta kesti Suomessa tänä vuonna maaliskuun lopulta aina heinäkuun alkuun saakka.
Kukinta-aikaa pitkitti muun muassa pitkä viileämpi jakso keväällä, jolloin kukinnan eteneminen viivästyi ja siitepölyä vapautui siten pidemmän aikaa.
Koivun kukinnan ulottuminen heinäkuulle Etelä-Suomea myöten on hyvin poikkeuksellista.
– En muista uraltani toista vuotta, jolloin olisimme joutuneet varoittamaan allergikkoja maan etelä- ja keskiosissa koivun siitepölystä vielä heinäkuussa, kommentoi Turun yliopiston siitepölytiedotuksen esihenkilö Annika Saarto.
Kukinta oli myös tänä vuonna hieman runsaampaa kuin keskivertona vuonna. Ennätyksellisen runsaita kukintavuosia ei kuitenkaan oltu lähellekään, tänä vuonna siitepölypitoisuus oli vain reilu viidennes mittaushistorian suurimmasta pitoisuudesta, kuten huippuvuosista 2012 ja 2014.
Nyt kukinta on kuitenkin päättynyt koko maassa.
Lue myös: Allergiakartoilla on uusi allergian aiheuttaja
Lue myös: Oletko nähnyt jonkin näistä linnuista? Suomeen saapuu vuosittain lukuisia lintuharvinaisuuksia
Lähde: Turun yliopisto