Kuva: Shutterstock

Mies nukahti rattiin ja ajoi automaattiajolla 115 kilometrin tuntivauhtia Lappeenrannassa

28.07.2025 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Poliisipartio sai miehen lopulta pysäytettyä.

Poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Lappeenrannassa. 

Poliispartio oli matkalla Kuutostietä pitkin hälytystehtävälle, kun edessä valtatien vasenta kaistaa kulkenut autoilija ei väistänyt partiota. Kun partio ajoi auton rinnalle, huomasivat poliisit kuskin nukkuvan. Auto kulki automaattiajolla 115 kilometrin tuntivauhtia. Kuski ei herännyt poliisin mukaan edes partion hälytysääniin.

Partio joutui pysäyttämään auton ajamalla sen eteen ja hidastamalla omaa nopeutta, jolloin automaattiohjaus pysäytti auton poliisiauton taakse.

Kun kuljettaja vihdoin saatiin hereille, poliisi puhallutti hänet. Kuski puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tuloksen 1.31 mg/l, joka vastaa 2,97 promillen lukemaa.

Ylikomisario Jukka Tylli sanoo poliisin tiedotteessa, ettei ole törmännyt vastaavanlaiseen tapaukseen aikaisemmin urallaan.

Jos ja kun automaattiajo-ominaisuudet yleistyvät, vastaavia tilanteita saattaa sattua enemmänkin. Jos havaitset liikenteessä nukkuvan kuljettajan, seuraa autoa ja soita heti hätänumeroon. Autoa ei kannata yrittää pysäyttää itse, ylikomisario ohjeistaa. 

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Lue myös: Alle 18-vuotias sähköpotkulautailija jäi auton alle Kuopiossa

Lue myös: Vanhempi nainen hukkui Kotkan Santalahden uimarannalla

Lue myös: Mopo-onnettomuus Pietarsaaressa - 14-vuotias mopoilija kuoli

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.