Kuva: Shutterstock

Puolassa lentoja keskeytettiin Venäjän lennokkien loukattua ilmatilaa

10.09.2025 08:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Lentoja ei useisiin tunteihin päässyt nousemaan.

Puolassa lentokenttien ilmatiloja suljettiin väliaikaisesti Venäjän lennokkien loukattua maan ilmatilaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suljettujen joukossa oli muun muassa Puolan suurin kansainvälinen lentoasema, Varsovassa sijaitseva Frédéric Chopinin lentoasema. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters. Vielä varhain keskiviikkoaamuna lentoja ei päässyt nousemaan tai laskeutumaan, mutta myöhemmin operointi aloitettiin uudelleen.

Myös muun muassa Finnair perui aamun ensimmäisiä lentoja Varsovan ja Helsingin välillä, mutta kertoi saman päivän aikana jo operoitavan myöhempiä lentoja. Viivästykset ovat yhä mahdollisia Frédéric Chopinin asemalla.

Venäjän lennokit loukkasivat Puolan mukaan törkeästi ja toistuvasti ilmatilaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Venäjän tehdessä iskuja Puolan naapurimaa Ukrainaan. 

Puolan puolustusvoimat kertoo myös ampuneensa alas maalle vaaraa aiheuttaneita lennokeita.

Puolan pääministeri Donald Tusk on kutsunut maan hallituksen aamulla hätäkokoukseen. Asiaa tarkkaillaan myös puolustusliitto Natossa koko ajan.

Lue myös: Laiton rajanylitys Venäjältä Suomeen - henkilö hakenut Suomesta turvapaikkaa

Lue myös: Kyberturvallisuuden uhkataso yhä kohonnut - huolestuttavaa kehitystä nähtävissä myös viime vuodesta

Lähde: Reuters

Päivitetty 9.30: Lentoja operoidaan jälleen. 

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.