Kuva: Shutterstock

Mäntsälässä asuntomurtojen sarja - omakotitaloista vietiin koruja, käteistä rahaa ja mitaleita

10.09.2025 16:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Epäilty vangittiin maanantaina epäiltynä seitsemästä törkeästä varkaudesta.

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii seitsemän asuntomurtoa sisältävää asuntomurtosarjaa. Asuntomurrot tapahtuivat heinä-elokuun vaihteessa Mäntsälän keskustan alueella. Murrot tehtiin omakotitaloihin.

Asunnoista vietiin muun muassa koruja, mitaleita, käteistä rahaa sekä televisio ja muuta elektroniikkaa. 

- Itä-Uudenmaan poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkimustulostensa avulla. Tutkittavana olevat rikokset sarjoittuvat toisiinsa jalkineenjäljillä, tekotavalla sekä tapahtuma-ajalla- ja paikalla, tiedotteessa kertoo tapausten tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.

Epäilty saatiin kiinni torstaina 4. syyskuuta Lahdesta. Kiinnioton yhteydessä epäillyn majapaikkana toimineeseen hylättyyn taloon tehtiin kiinnioton jälkeen etsintä.

Majapaikasta poliisi takavarikoi muun muassa repun, josta löydettiin erilaisia murtautumisvälineitä, kuten sorkkarauta ja kulmahiomakoneen teriä.

Poliisi esitti epäiltyä vangittavaksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa 8. syyskuuta. Epäilty vangittiin todennäköisin syin epäiltynä seitsemästä törkeästä varkaudesta.

Tapauksen esitutkinta jatkuu. Poliisin mukaan epäilty on kiistänyt häneen kohdistuvat rikosepäilyt ensimmäisissä kuulusteluissa.

Lue myös: Autoilija törmäsi 13-vuotiaaseen poikaan Turussa ja poistui paikalta - poliisi etsii autoilijaa

Lue myös: Murtovaras jäi kiinni rysän päältä Oulussa

Lue myös: Tampereella palanut kerrostaloasunto sytytettiin ilmeisesti tahallaan - epäilty ei asu talossa

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.