Kuva: Shutterstock
Louvresta varastettiin vain muutamissa minuuteissa useita jalokiviä - esineet yhä kateissa
Varkaat pakenivat heti paikalta.
Louvren taidemuseosta Pariisissa varastettiin sunnuntaina ryöstössä useita jalokuvia. Arvokkaat esineet olivat yhä maanantaiaamuna kateissa, kertoo muun muassa AP.
Jalokiviä vietiin ilmeisesti yhdeksän kappaletta, joista yksi löytyi Louvren pihasta.
Varkailla kesti ryöstössä arvioiden mukaan vain muutamia minuutteja. Ryöstön aikana vitriini rikottiin ja sieltä vietiin useita Napoleonin aikaisia jalokiviä. Rikolliset pakenivat välittömästi paikalta.
Ryöstö tehtiin noin 30 minuuttia avaamisen jälkeen keskellä päivää. Varkaat olivat jo ennen avaamista sisällä, sillä he murtautuivat museoon ikkunan kautta.
Henkilökunnan mukaan päivä oli museossa vilkas, mikä heikensi turvallisuutta. Museo suljettiin sunnuntaina.
Lue myös: HS: VR:n ravintolavaunussa epäilty puukotus
Lue myös: Kolmea puolalaista epäillään pankkiautomaattien räjäyttämisestä Suomessa
Lähde: AP