Kuva: Shutterstock
Nämä ovat yleisimmät virheet talvirenkaiden vaihdossa
Renkaiden vaihdolla on vaikutusta liikenneturvallisuuteen sekä ajomukavuuteen.
Jälleen alkaa olla käsillä se aika vuodesta, kun kesärenkaat on syytä vaihtaa talvirenkaisiin. Vaikka monille renkaiden vaihto onkin tuttua puuhaa, moni autoilija tekee silti renkaiden kausivaihdon yhteydessä samoja virheitä vuodesta toiseen.
Autoklinikka listasi tiedotteessaan kaksi yleisintä virhettä, joihin suomalaiset renkaiden vaihdossa yleisimmin sortuvat.
Ensimmäinen on auton nostaminen tunkilla väärästä kohdasta. Tämä voi pahimmillaan johtaa auton helmojen vääntymiseen tai muihin rakenteen vaurioihin. Nostokohta onkin Autoklinikan mukaan hyvä tarkastaa auton ohjekirjasta.
Tärkeää on myös käyttää oikeanlaista tunkkia. Tunkki, joka autosta löytyy, ei ole paras vaihtoehto kausirenkaanvaihtoon.
Toinen yleinen virhe on asentaa renkaat epähuomiossa väärin päin. Renkaisiin on usein merkitty pyörimissuunta, joka määrää, kummalle puolelle autoa rengas tulee.
– Väärin päin asentaminen voi heikentää ajoneuvon käsiteltävyyttä ja turvallisuutta muun muassa laskeneen jarrutustehokkuuden ja kasvaneen vesiliirtoriskin myötä. Lisäksi renkaat voivat kulua suunniteltua nopeammin, Autoklinikka Merkkihuollon operatiivinen johtaja Marno Kelo kertoo.
Myös renkaiden säilytyksellä on väliä. Renkaat suositellaan säilyttämään pimeässä ja tasaisen viileässä lämpötilassa. Kuumuus, suora auringonpaiste tai pakkanen saattavat nimittäin ajan mittaan huonontaa kumiseoksen ominaisuuksia.
Parasta on säilyttää renkaat pystyasennossa. Mikäli renkaat joutuu pinoamaan, esimerkiksi varastoon, kannattaa tehdä korkeintaan kahden renkaan pinoja. Tämä siksi, että pitkällä aikavälillä neljän renkaan pinossa alin rengas voi kärsiä liiallisesta paineesta.
Lue myös: Nastat vai kitkat? Suomalaisilla on selkeä suosikki
Lähde: Autoklinikka-yhtiöt Oy