Näistä syistä uudenvuodenlupaukset epäonnistuvat

02.01.2012 17:15 -

Vuodenvaihteessa useat ihmiset päättävät muuttaa tapojaan seuraavalle vuodelle. Cracked-sivustolla lueteltiin useita syitä miksi useimmat näistä lupauksista tulevat epäonnistumaan. Pystytkö sinä välttämään samaisen kohtalon?

Useat ihmiset antavat itselleen liian haastavia ja liian useita päätöksiä tai liian lyhyen aikarajan saavuttaakseen mahdolliset tavoitteet. Cracked-sivustolla lueteltiin useita syitä joista uudenvuodenlupauksien epäonnistuminen johtuu.

1. Ihmiset asettavat epämääräisiä tavoitteita

Useat ihmiset päättävät vuodenvaiheessa laihtua, syödä terveellisemmin tai harrastaa enemmän liikuntaa. Nämä tavoitteet ovat kuitenkin liian epämääräisiä saavutettaviksi haluamallaan tavalla. Asettaessaan vain ympäripyöreitä päämääriä ihmiset ajattelevat tosissaan saavuttaneensa ne, jos he syövät tammikuun alussa pari porkkanaa sipsipussin sijaan.

2. Ihmiset asettavat tavoitteita, joita ei voi saavuttaa ilman muita ihmisiä

Jotkut ihmiset saattavat päättää laihduttaa yhdessä kumppanin kanssa tai esimerkiksi käydä matkalla perheen kanssa. Näitä lupauksia tehdessään useat eivät välttämättä ole edes kysyneet muilta ihmisiltä haluavatko he osallistua samaiseen lupaukseen. Lupauksista on hyvä keskustella muiden ihmisten kanssa ennenkuin päätät mitään heidän puolestaan. Lupaukset on kuitenkin paras kohdistaa vain itseesi.

3. Ihmiset asettavat tavoitteita, joiden saavuttamiseen eivät ole perehtyneet

Ihmiset saattavat tehdä todella radikaaleja päätöksiä, joiden toteuttaminen on todellisuudessa lähestulkoon mahdotonta. Jotkut saattavat esimerkiksi päättää laihuttaa 20 kiloa maaliskuun loppuun mennessä. Tällaisessa lupauksessa on hyvää se, että ihminen on asettanut itselleen selkeät aikarajat ja päämäärän, mutta ihmisten ei ole todellisuudessa mahdollista laihduttaa näin paljon noin lyhyessä ajassa, ainakaan terveellisin keinoin. Kannattaa siis perehtyä aiheeseen välttääkseen mahdottomien tavoitteiden asettamiset.

4. Ihmiset asettavat liian useita tavoitteita

Vuodenvaihteessa useimmista saattaa tuntua hyvältä ajatukselta muuttaa useita epäterveellisiä ja haitallisia tapoja yhtä aikaa. Jotkut saattavat päättää lopettaa muun muassa tupakoimisen, juomisen ja rahan tuhlaamisen samaan aikaan. Lisäksi he päättävät myös syödä terveellisemmin, liikkua enemmän ja oppia uuden kielen. Vuosi on pitkä aika, mutta näiden kaikkien tavoitteiden saavuttaminen heti vuoden alussa tulee olemaan hyvin hankalaa, jopa mahdotonta. Ihmisten onkin parempi asettaa vain yksi tai muutama tavoite, joiden saavuttamiseen annetaan aikaa.

Lähde: Cracked

Kilpailut

Uusimmat