Näitä Google Street View –kuvia et olettanut näkeväsi
Googlen Street View –palveluun on luonnollisesti kätkeytynyt lukuisia yllättäviäkin otoksia. Taiteilija Jon Rafman on kerännyt yhteen kuvia, jotka ovat yllättäviä ja mielenkiintoisia.
Rafmanin Google Street View -palvelusta keräämät kuvat ovat jo itsessään taidetta, sillä kontekstistaan irrotettuna ne tarjoavat yllättäviä, mielenkiintoisia ja outoja katsauksia maailman eri kolkkiin.
Mukana on karuja otoksia esimerkiksi keskellä katua olevasta ruumiista tai tien varressa päivystävistä prostituoiduista, mutta myös mieltäylentäviä kuvia leikkivistä lapsista tai upeista maisemista.
Katso kuvat Jon Rafmanin blogista
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää