Tänään on taas aika tehdä vuoden hyvä teko yhden tunnin ajan!

31.03.2012 12:00 -

Tänään vietetään kuudetta maailmanlaajuista Earth Hour -tapahtumaa.

Vuosittain yhä useammat ihmiset, yritykset sekä jopa valtiot liittyvät kansainväliseen Earth Hour -liikkeeseen. Kyseessä on siis tapahtuma, jonka aikana vastustetaan ilmastonmuutosta sammuttamalla kello 20.30 valot kotona tai työpaikalla. Vuosittain maaliskuun viimeisenä lauantaina vietettävään maailman suurimpaan ympäristötekoon osallistui vuonna 2011 yli 5 000 kaupunkia 135 maassa. Tämä tarkoittaa sitä, että sadat miljoonat ihmiset viettivät tunnin ilman sähkövaloja.

Tempauksen synnyttämät hyödyt jakavat kuitenkin mielipiteitä. Tapahtumaa on kritisoitu muun muassa sähkönkäytön yhtäkkisen tuotannonvaihtelun aiheuttamien kasvaneiden hiilidioksidipäästöjen vuoksi sekä sen mahdollisesta osuudesta esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin. Radio City selvitti mitä konkreettista hyötyä tempauksesta on Suomessa.

- WWF Suomi on tänä vuonna laskenut ensimmäistä kertaa suomessa ne teot, jotka vaikuttavat eniten suomalaisten hiilijalanjälkeen, Antti Haavisto WWF Suomelta kertoo Radio Citylle.

Etenkin yksi pahe vaikuttaa suomalaisten hiilijalanjäljen suuruuteen, joka on ruotsalaisiin verrattuna jopa kaksinkertainen.

- Yksi sellainen teko, jossa meillä kaikilla on varmasti parannettavan varaa on se, ettei heittäisi ruokaa roskiin. Suomalainen heittää vuodessa keskimäärin kymmenen kiloa syötäväksi kelpaavaa ruokaa roskiin. Jos miettii, mitä sille ruoalle tapahtuu kaatopaikalla, niin se aiheuttaa metaania, jolla on todella isot ilmastovaikutukset.

Aiheesta voit lukea lisää Radio Cityn sivuilta.

Earth Hour sai alkunsa vuonna 2007 Sidneyssä, Australiassa. WWF Australia tuki tuolloin paikallisten järjestämää tapahtumaa ja toi sille näkyvyyttä myös kansainvälisesti. Suomi osallistui tapahtumaan virallisesti muiden Pohjoismaiden tavoin vuonna 2009. Meillä Earth Hour näkyy esimerkiksi Helsingin tuomiokirkon pimentymisenä.

Näin tapahtumaa vietettiin vuosi sitten Hong Kongissa:




Lähteet: WWF

The Voice ja Radio City ovat osa SBS Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat